Rovaniemeläinen Detria Oy lahjoitti kesäkuun alussa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vapaaehtoisten eläinsuojeluvalvojien koulutukseen 7968,10 euroa.
Lahjoitus muodostui Facebookin Relaxant Animal - eläinten hyvinvoinnin puolesta -sivulle 12.4.-31.5.2010 liittyneiden fanien määrän perusteella.
Lahjoitussumma kasvoi 7968,10 euron suuruiseksi. Iso shekki luovutettiin SEY:lle Rovaniemellä 4.6. Detria teki lahjoituksen Relaxant Animal -tuotteiden myyntituotoista yhteistyössä Musti ja Mirri Oy:n ja verkkopirkko.fi:n kanssa.
- Uuden, eläinten iho-ongelmiin tarkoitetun Relaxant Animal -tuotesarjan myötä haluamme olla luomassa edellytyksiä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi laajemminkin kuin pelkästään valmistamalla hyviä hoitotuotteita, kertoo Detrian toimitusjohtaja Tenho Pitkänen hyväntekeväisyyskampanjan taustoista.
Lahjoituksen saaja SEY on valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on eläinten hyvän kohtelun ja hyvinvoinnin edistäminen. Vapaaehtoisia eläinsuojeluvalvojia liitolla on ympäri Suomea 120.
- Koulutamme säännöllisesti uusia eläinsuojeluvalvojia sekä järjestämme vuosittain jatkokoulutusta. Koulutusten järjestäminen on tärkeää, mutta kallista, joten tämä lahjoitus tulee kyllä tarpeeseen, kertoo SEY:n toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö tyytyväisenä.
Rovaniemeläinen Detria Oy on innovatiivinen yritys, jonka tuotteissa kansanparannusperinne kohtaa nykyaikaisen bioteknologian. Relaxant Animal -tuotesarja tarjoaa uudenlaisen vaihtoehdon koirien, hevosten ja monien muiden eläinten erilaisten iho-ongelmien hoitoon. Tuotteiden tehoaineena käytetään Lapin luomukeruualueiden yrttejä.
Aiempi uutinen aiheesta:
Facebook-fanisivulla hyväntekeväisyyttä SEY:lle
|