Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koira pissaa sisälle

Kun koipi nousee toistuvasti sohvankulmaa vasten, on kysymyksessä paitsi epähygieeninen, myös taloudellisesti kuormittava ongelma. Uusien kalusteiden säännöllinen hankkiminen kurittaa kukkaroa. Sisälle pissailevan koiran kanssa on myös kurjaa käydä ihmisten ilmoilla, kun kukaan ei halua vieraakseen pikku pissaliisaa tai -lassea.

Sisälle virtsaamiseen voi olla monta syytä: puutteellinen sisäsiisteyskasvatus, liian harvat ulkoilutusvälit, virtsatievaivat tai narttukoirilla lähestyvä juoksuaika. (Tämä saattaa saada lähiseudun uroksetkin merkkailemaan kilpaa – myös sisätiloissa!) Monet sairaudet oireilevat mittavana juomisena ja sitä kautta kasvaneena virtsaamistarpeena. Perheen yhden koiran jättämät virtsamerkit stimuloivat helposti myös talouden muita koiria pissaamaan sisätiloihin. Pahimmillaan seuraa mittava pissakierre.

Kyykkäys vai koiven nosto?

Se, millä tyylillä pissaaminen tapahtuu, kertoo joskus käytöksen syistä.

Suihkaisijat

Jos uroskoira nostaa reteästi kinttua fiikukseen, on kyseessä todennäköisesti tapa merkitä omaa reviiriä. Viriili nuorimies saattaa haikailla kielletyn rakkauden perään, kun naapuruston nartuilla on vuorotellen juoksuaika, ja lenkkipolulla kohdatut hemaisevat hajut jäävät kummittelemaan sen mieleen. Usein virtsaroiskeita löytyy tällöin korkealta seinistä ja huonekalujen nurkista. Sen sijaan että koira lorottelisi kerralla suuren lammikon, merkkaajat suihkaisevat omaa odouriaan pieniä määriä useisiin paikkoihin.

Suhauttelijat nostavat koipea usein myös vieraissa paikoissa. Jotta ikävät ”vesivahingot” voidaan ehkäistä ja välttää korvausvaatimukset pissaisista design-tapeteista, on paikallaan pukea vierailujen ajaksi karvakorvan päälle miehekäs ”urosvyö”. Myös nartut saattavat merkkailla, etenkin juoksuajan lähestyessä. Jos neitikoirallasi on tapana reagoida hormonaalisiin muutoksiin näin, pue sille kyläreissulle juoksuhousut päälle.

Lorottajat

Mikäli koira lorottelee lammikon keskelle lattiaa, tulee ehdottomasti syynätä fyysinen terveydentila eläinlääkärin toimesta.

Monet sairaudet oireilevat lisääntyvällä vedenkulutuksella, ja litratolkulla juovan koiran rakko saattaa alkaa tyhjentyä hallitsemattomasti tästä syystä. Tällaisissa tapauksissa pissanlirahduksia saattaa löytyä myös koiran nukkumapaikasta! Muun muassa diabetes ja Cushingin tauti lisäävät hyvin voimakkaasti koiran juomista. Jos koira siis kyykkää tekemään pissalätäköitä sisälle, tarkista, kuinka paljon se juo vuorokaudessa vettä! Tämä on tärkeä tieto eläinlääkärin tutkimuksia varten. Erilaiset virtsatievaivat vaikuttavat nekin voimakkaasti sisäsiisteyteen, joten jos aiemmin täysin sisäsiisti koira alkaa yhtäkkiä pissailla sisälle, on aina syytä tarkastuttaa sen terveys! Jotkut terveydelliset vaivat saattavat myös aiheuttaa virtsankarkailua. Eläinlääkäri voi tällöin arvioida, onko tarvetta lääke- tai leikkaushoidolle.

Pissapaikka paljastaa paljon

Korkealta seinistä ja huonekalujen reunoista löytyvien virtsatahrojen lisäksi myös muut pissaamispaikat saattavat kertoa käytöksen takana olevista syistä.

Piilossa ihmisen katseilta?

Jos koiraa on rankaistu sisälle pissaamisesta, eivät lirut todennäköisesti löydy enää jatkossa kodin vilkkaampien kulkureittien varrelta. Koska koira yhdistää pissaamisen ja siitä seuraavan rankaisun ihmisen läsnäoloon, alkaa huolestunut karvakorva hakeutuakin sellaisiin tiloihin tarpeilleen, joissa ei ole ihmisiä. Rankaisu ei siis poista käytöstä, vaan saa sen joskus jopa pahenemaan. Täysin tavatonta ei ole sekään, että sisälle pissaamisesta rankaistu koira alkaa ulkonakin pidätellä pissaa ihmisen lähellä ollessaan. Kierre on valmis, kun kuonolainen on kykenevä tekemään tarpeensa enää vain silloin, kun ihminen on sen näköpiiristä poissa.

Entäs se eteisen matto?

Eteisen matolla lepäävä lätäkkö kielii siitä, että koira on ollut tilanteessa, jossa ulospääsyyn ei ole ollut mahdollisuutta mutta rakko on täytynyt tyhjätä. Olisi epäreilua torua koiraa siitä, että se on pyrkinyt ulos tarpeilleen, mutta sille ei ole annettu mahdollisuutta toimia halutulla tavalla.

Käytösongelmat, kuten eroahdistus tai yksinolopelko, saavat toisinaan koiran virtsaamaan eteisen (tai muun tilan) lattialle erityisesti yksin jäädessään. Tutustu näiden käytösongelmien oireisiin täältä.

Koiran peti pissassa?

Kun nukkumatti heittää ihan urakalla unihiekkaa, nukkuu niin pentu- kuin seniorikoirakin usein hyvin syvää unta. Sikeästi uinaileva pikku viikari sekä harmaahapsi, lirauttavat helposti läikän alleen heräämättään. Erityisesti pienten koiranpentujen kohdalla tämä on normaalia. Pienessä määrin myös harmaahapsen virtsankarkailu voidaan laskea iän mukana tuomiin oireisiin, mutta jos se on jatkuvaa, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Aina, kun lemmikin pediltä löytyy pissatahroja, on syytä seurata sen juomatapoja ja vedenkulutusta. Vaikka koira joisi vettä normaalisti, useat sairaudet oireilevat tahattomalla pissailulla!

Aina sillä kaakelilattialla?

Monissa tapauksissa puutteet sisäsiisteydessä juontavat juurensa koiran pentuaikaan. Pikku pennelit ehdollistuvat hetkessä tekemään tarpeensa tietyille alustamateriaaleille. Joskus talviaikaan syntyneet pennut ovatkin ihmeissään, kun lumi sulaa ja valkoisen lumivaipan sijaan saniteettitiloissa kasvaakin peppua kutittavaa ruohoa. Vastaava ehdollistuminen voi käydä sisätilojen lattiamateriaaleihin tai muihin alustoihin. Jos koiranpentu on sisäsiisteyttä vasta harjoitellessaan tottunut tekemään pissat ja kakat pesuhuoneen kaakelilattialle, saattaa se vielä aikuisenakin yhdistää tämän materiaalin oloa helpottavaan wc-kokemukseensa.

Siellä sun täällä?

Jos koiraa ei ole pentuna johdonmukaisesti ja riittävän usein viety ulos tarpeilleen, se ei yksinkertaisesti ole oppinut asiaa, vaan lorottaa juuri silloin, kun hätä iskee. Fysiologisesti koira kykenee pidättämään useita tunteja vasta noin 8–12 kk ikäisenä, rodusta ja yksilöstä riippuen.

Nuorille koirille ovat ominaisia myös ”ilopissat”, tunnekuohun aiheuttamat kosteat lirahdukset, jotka usein liittyvät kotiväen tai vieraiden riemukkaaseen näkemiseen. Ilopissailijoiden kanssa voi suuria tunnepiikkejä tasata käyttäytymällä itse rennosti ja hieman välinpitämättömästi. Myös vieraat kannattaa ohjeistaa toimimaan tavalla, joka ei kiihdytä karvakorvaa. Ilopissailijalle voi myös antaa rauhallisesti sen hyvin osaamia tehtäviä, kuten maahan meno tai istuminen, ja kiinnittää näin sen huomion kiihdyttävän asian sijaan tehtävien suorittamiseen. Muista palkita koiraa, kun se tekee pyydettyjä asioita!

Koko edellä mainittu kavalkadi?

Jos koiran käytöksessä ei ole mitään löydettävissä olevaa logiikkaa, on todennäköisin sisälle pissaamisen syy jokin terveydellinen vaiva tai pitkittynyt stressi. Stressi lisää koiran hermostunutta liikehdintää ja nopeuttaa aineenvaihduntaa. Stressaantunut koira myös läähättää paljon. Kaikki tämä lisää sen tarvetta juoda ja virtsata. Stressin taustalta voi löytyä lukuisia syitä! Mikäli sisäsiisteyshaasteiden takaa paljastuu huolellisen kartoituksen jälkeen stressi, tulee sen purkamiseen keskittyä  ensimmäiseksi.

Mitä ongelmalle voi tehdä?

Aloita ongelman ratkaisu tarkkailemalla koiraa ja sen tapoja. Jos koira tai talouden kaikki karvakorvat pissaavat sisään poissa ollessasi, jätä videokamera kuvaamaan touhuajien edesottamuksia. Näin saat hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kotona todella tapahtuu, etkä ole pelkkien arvailujen varassa.

  • Siivoa virtsajäljet koko asunnosta tarkasti kuin rikospaikkatutkija! Pienikin roiske sisältää molekyylejä jotka haisevat koiran nenään, ja toimivat ärsykkeenä toistaa käytöstä.

  • Käydä tarkoitukseen sopivia erikoispesuaineita.

  • Huolehdi, että koira ei pääse enää pissaamaan sisälle. Pidä turre aina samassa tilassa kanssasi, älä jätä sitä hetkeksikään näkyvistäsi! Pissaamista seuraa aina ennalta havaittavia merkkejä: pikaista nuuskimista, pyörimistä tai pari hätäistä pientä askelta.

  • Keskeytä toiminta ja vie koira välittömästi ulos!

  • Tihennä ulkoilutusvälejä. Palaa pentuaikaan, jossa koira vietiin tunnin välein ulos. Kiitä ja palkitse koiraa, kun se pissaa pihalle. Pidennä myös ulkona vietettyä kokonaisaikaa!

  • Jos koiraa on aiemmin rankaistu sisälle pissaamisesta ja sillä on ongelmia tehdä tarpeet lähelläsi, ulkoiluta sitä käyttämällä pitkää liinaa, joka mahdollistaa hakeutumisen kauemmaksi tarpeille.

  • Kun koira hakee pissapaikkaa, käänny siitä poispäin ja seiso rennosti.

  • Estä vahingot sisätiloissa käyttämällä juoksu- tai urossuojia ja rajaa koiraportilla tila (esimerkiksi yksi huone), jossa koira voi oleilla jäädessään yksin.

  • Jos koira pissaa aina samaan kohtaan, estä sen pääsy tuohon paikkaan käyttämällä esimerkiksi käteviä aitapaloja.

  • Jos sinulla on pienikin epäilys koiran terveydentilasta, vie se tarkastukseen eläinlääkärille. Tarkkaile myös koiran vedenkulutuksen määrää. Voit myös konsultoida Mustin ja Mirrin etäeläinlääkäriä kotisohvalta ja saada neuvoja jatkohoitoon hakeutumisesta.

  • Mikäli koira pissaa sisälle aina samaan kellonaikaan, muuta sen ruoka- ja juomarytmiä ja ennakoi viemällä koira hyvissä ajoin ulos.

Mikäli pissa lirahtaa yllä olevista varotoimista huolimatta, älä toru koiraa, ettet pahenna tilannetta. Siivoa sotkut vaivihkaa pois ja jatka harjoituksia. Roomaakaan ei rakennettu päivässä!

Lopuksi

Muista, ettei sisälle pissaaminen ole koskaan mielenosoitusta! Koira ei ole kykenevä niin monimutkaiseen ajatteluun, joten olisi epäreilua syyttää lemmikkiä kapinoinnista. Objektiivinen asioiden tarkastelu auttaa ratkomaan ongelman pysyvästi. Koiran pissailu sisälle kertoo aina jotakin arvokasta tietoa yksilöstä. Sen sijaan, että keskittyisit harmittelemaan tilannetta, analysoi käytöstä, kirjoita havaintosi ylös ja yritä löytää siitä jokin toistuva kaava. Pyydä reippaasti apua ammattiinsa koulutetuilta eläintenkouluttajilta.

Sisäsiisteyshaasteet ovat yleisempiä kuin ehkä uskotkaan. Et ole ongelman kanssa yksin! Lemmikin käytöstä voidaan aina muuttaa positiivisen koulutuksen ja laadukkaan terveydenhoidon keinoin. Katso myös valikoimamme hajunpoistoon tarkoitetuille siivousvälineille.

Pennun sisäsiisteys
Kysy meiltä!