Royal Canin Kitten

Pennun elämässä tapahtuu suuria muutoksia sen muuttaessa kasvattajan luota uuteen kotiin. Pikkupennun vastustuskyky on kovilla sen kohdatessa uuden ympäristön taudinaiheuttajat. Lisähaastetta aiheuttaa elämänmuutoksen aikaansaama jännitys, joka voi näkyä esimerkiksi ruokahaluttomuutena tai ruoansulatuskanavan vaivoina. Vaikka kissalla ja koiralla on omat lajinomaiset tarpeensa ravitsemuksen suhteen, on niillä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä pentuajan ravinnontarpeen kannalta.... Näytä lisää

Pennun elämässä tapahtuu suuria muutoksia sen muuttaessa kasvattajan luota uuteen kotiin. Pikkupennun vastustuskyky on kovilla sen kohdatessa uuden ympäristön taudinaiheuttajat. Lisähaastetta aiheuttaa elämänmuutoksen aikaansaama jännitys, joka voi näkyä esimerkiksi ruokahaluttomuutena tai ruoansulatuskanavan vaivoina.

Vaikka kissalla ja koiralla on omat lajinomaiset tarpeensa ravitsemuksen suhteen, on niillä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä pentuajan ravinnontarpeen kannalta. Pennuilla on pieni mahalaukku, joten syödyt määrät ovat pieniä. Lisäksi suolisto on vielä kehittymätön. Myöskään elimistön immuunipuolustusjärjestelmä ei ole täysin kehittynyt, ja toisaalta myös emon maidosta saadut vasta-aineet, jotka ovat suojanneet pikkupentua taudinaiheuttajilta, alkavat pikkuhiljaa hävitä pennun elimistöstä.

Penturuoan tulisi olla korkeaenergistä, jotta pentu saa pienistä annoksista tarpeeksi energiaa kasvuun ja kehitykseen. Pennut tarvitsevat runsaasti valkuaisaineita ja välttämättömiä rasvahappoja, ja ruoan tulee olla erittäin hyvin sulavaa. Ravinnon oikeanlainen kuitukoostumus tukee suoliston hyvinvointia sekä suolistolähtöisen vastustuskyvyn kehittymistä, ja antioksidanteista on hyötyä yleisen vastustuskyvyn rakentumiselle. Teollisesti valmistettuihin kissan- tai koiranruokiin ei suositella lisättävän mitään ravintolisiä tai muuta ruokaa, sillä ruokien ravintoainekoostumus ja -tasapaino on valmiiksi ihanteellinen eläimen hyvinvoinnin kannalta.

Kissanpennun kasvu

Ensimmäiset neljä kuukautta kissanpentu kasvaa nopeasti, mutta tästä eteenpäin kasvuvauhti hidastuu ja pentu saavuttaa aikuiskokonsa noin vuoden ikään mennessä, suurilla kissaroduilla hieman myöhemmin. Kasvun hidastuessa myös ruokavalio on hyvä vaihtaa hieman kevyempään. Mikäli pentu steriloidaan tai kastroidaan ennen vuoden ikää, on energiansaantia rajoitettava entisestään. Leikkaus aiheuttaa muutoksia kissan ruokahalun säätelyssä sekä aktiivisuustasossa, ja leikatuilla kissoilla onkin yli kolminkertainen riski ylipainon kehittymiseen.

Ruokavalion muutokset

Pennun muuttaessa kasvattajalta uuteen kotiin sen vastustuskyky on kovilla ja mahdollista ruokavalion muutosta ei kannata ajoittaa samaan aikaan ympäristönvaihdoksen kanssa. Uudessa kodissa on ainakin alkuun syytä jatkaa tutulla, kasvattajan käyttämällä ruoalla. Mikäli tarvetta ruoan vaihdolle on, se kannattaa tehdä vasta kun pentu on hyvin kotiutunut. Ruokavalion muutokset on aina syytä tehdä hitaasti, noin viikon aikana, sekoittaen uutta ruokaa aiemmin käytetyn sekaan, vähitellen uuden ruoan määrää lisäten ja vanhan määrää vähentäen.

Lajittele
10 tuotetta
Hinta
- EUR
Osasto
Tuotemerkki
Paino
- kg
Eläimen ikä
Lemmikin aktiivisuus
Ruokinnan erityistarpeet
Energiataso
Kotimainen
Ruuan tyyppi
Maku
Ruoan rakenne
Pakkaus
Kestotilattava tuote
Varastossa
 
Vapaa haku
Kaikki
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
Rajaa tuotteet
Rajaa tuotteet
10 tuotetta
2018-02-24
alkaen 10,19
alkaen 10,19
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    alkaen 12,49
    alkaen 12,49
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    alkaen 10,69
    alkaen 10,69
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    alkaen 12,49
    alkaen 12,49
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-23
    23,99
    23,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    alkaen 10,19
    alkaen 10,19
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-23
    4,75
    4,75
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-23
    34,49
    34,49
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-23
    23,99
    23,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-23
    23,99
    23,99
  • Löytyy varastosta
  •