Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Miksi kissa puree?

Kuten monille muillekin eläinlapsille, myös kissanpennuille on luonnollista tutustua maailmaan suullaan ja hampaillaan. On tavallista, että pentuikäinen kissa kokeilee purukalustoaan kaikkeen, myös omistajaansa.

Rajua rakkautta

Nuori kissa saattaa leikkiä välillä todella aggressiivisesti: se saattaa hyökkäillä jalkoihin ohi kävellessä, saalistaa varpaita sängyssä ja singota niiden kimppuun heti ensimmäiseksi aamulla tai jopa yllättäen keskellä yötä. Kaikki tämä menee yleensä ohi aikanaan, kun kissan käytöstä ei huomioi eli vahvista. Parasta olisi, kun kissan huomion saisi ajoissa kiinnitettyä muualle, kuten leluun. Öisin varpaat kannattaa suojata talvisin villasukilla, kesäisin tiukasti peitolla.

Kissanpentua kannattaa leikittää useita kertoja päivässä – mutta ei koskaan käsillä! Vaikka kättä pehmeästi pureva kissanpentu olisi kuinka söpö, se ei ole sitä enää vuoden päästä.

Jos kissa puree tai raapii kättäsi, anna kätesi mennä veltoksi. Tällöin kissan kiinnostus yleensä lopahtaa, ja voit siirtää kätesi heti tilaisuuden tullen pois. Anna tilalle esimerkiksi ihanan muhkea ja isokokoinen lelu painikaveriksi, tai leikitä itse kissaa huiskalla tai onkilelulla.

Muista ohjeistaa kaikki perheenjäsenesi toimimaan samalla tavalla. Muistuta etenkin perheen lapsia, että kädet eivät ole kissan leikkikalu.

Suosittuja kissanleluja!

Kissan purema

Kissat aiheuttavat ihmisille toisiksi yleisimmin puremia. Kissan hampaat ovat pitkät, kapeat ja terävät ja voivat siksi aiheuttaa ikäviä haavoja. Ensiapu kannattaa aloittaa välittömästi kissan puremisen jälkeen tulehduksien ehkäisemiseksi. Puhdista ja desinfoi haava niille tarkoitetuilla aineilla ja älä koske haavaan likaisilla käsillä.

Vältät pahimmat kissan puremista aiheutuvat komplikaatiot voimassa olevalla jäykkäkouristus- ja raivotautirokotuksilla.

Kuinka nopeasti kissan purema tulehtuu?

On yksilöllistä tulehtuuko kissan aiheuttama purema, mutta kotona jo hyvin tehty puhdistus auttaa vähentämään tulehtumisen riskiä. Lääkäriin kannatta mennä, jos kissan purema alue turpoaa, punoittaa, tunnet voimakasta kipua tai haava märkii.

Tiesitkö?

Hellyyttäkin voi saada liikaa. On täysin normaalia, että kissa antaa silitellä itseään, mutta (usein omistajan mukaan ”yhtäkkiä”) ottaakin kynsin ja hampain kiinni sitä paijaavasta kädestä. Useimmat kissat pitävät silittelystä, mutta niillä on eräänlainen hoitokiintiö, jonka täyttymisen jälkeen silittely ei tunnukaan enää mukavalta. Kissan mielipidettä kannattaa kuunnella. Opettele lukemaan kissan elekieltä ennen hellyysaggression purkautumista ja lopeta silitys, kun se on kissan mielestä vielä mukavaa.

Kissanpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin kissannpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!