Koirat - Vitamiinit ja lisäravinteet

Puutosoireita voi olla vaikea tunnistaa: ne hiipivät paikalle salakavalasti ja näkyvät usein vasta sitten, kun tilanne on päässyt vakavaksi. Omistaja ei välttävättä hahmota, että karvattomat silmänympärykset, eloton turkki tai suoliston toimintahäiriöt voisivat olla seurausta vitamiini- ja hivenainepuutoksista. Viisi tilannetta, joissa lisäravinne voi olla tarpeen Käyttöaiheita vitamiineille, hivenaineille ja kivennäislisille on erilaisia, ja ne vaihtelevat koiran iän ja elämäntilanteen mukaan Näytä lisää

Puutosoireita voi olla vaikea tunnistaa: ne hiipivät paikalle salakavalasti ja näkyvät usein vasta sitten, kun tilanne on päässyt vakavaksi. Omistaja ei välttävättä hahmota, että karvattomat silmänympärykset, eloton turkki tai suoliston toimintahäiriöt voisivat olla seurausta vitamiini- ja hivenainepuutoksista.

Viisi tilannetta, joissa lisäravinne voi olla tarpeen

Käyttöaiheita vitamiineille, hivenaineille ja kivennäislisille on erilaisia, ja ne vaihtelevat koiran iän ja elämäntilanteen mukaan. Omistajalta tarvitaankin herkkää vainua tarpeiden tunnistamiseen!

1. Kun koiralla on epämääräisiä terveysvaivoja

Suojaravinteiden käsittely elimistössä on monimutkainen prosessi, jossa eri aineet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Myös imeytyminen vaihtelee paljon jo pelkästään koiran ruokavalion vaikutuksesta.

Kaikkia puutosoireita et näe ulospäin. Tässä helpoimmin bongattavia:

  • Karvattomat silmänympärykset, muut iho- ja turkkiongelmat – sinkki ja biotiini
  • Suolisto-ongelmat, haavojen hidas paraneminen – B-ryhmän vitamiinit
  • Laihtuminen, väsymys – foolihappo
  • Huonokuntoiset kynnet – kivennäiset, mm. kalsium

Tavallisimmin puutostilasta kertoo kokoelma lieviksi tulkittavia oireita, jotka kuitenkin heikentävät merkittävästi lemmikin elämänlaatua.

Koska yksittäisen puutostilan selvittäminen on kallista ja vaatii eläinlääkärityötä, on usein helpointa torjua se yksinkertaisesti annostelemalla koiralle laajasti hyvinvointia tukevaa monivitamiinivalmistetta.

2. Kun koira on stressaantunut

Stressi kasvattaa vitamiinien ja antioksidanttien tarvetta. Jos tiedät, että koirasi altistuu stressille esim. kiihkeässä kisatilanteessa tai matkalla, varmista, että se saa riittävästi suojaravinteita. Mm. monivitamiinilisä ja erityisesti E-vitamiini suojaavat koiraa monipuolisesti stressin vaikutuksilta.

3. Kun hormonit myllertävät

Juoksut, valeraskaus ja tiineys rasittavat koiran elimistöä sekä suoraan fyysisesti että välillisesti stressin kautta. Juoksujen aikaan narttu menettää tihkuvan veren mukana mm. rautaa. Tiineenä oleva narttu tarvitsee ekstra-annoksen kalsiumia pentujen luuston normaalia kehitystä varten sekä foolihappoa tukemaan sikiöiden hermostoputken normaalia sulkeutumista.

Uroskin voi tarvita tukea lisäravinteista: sinkin riittävällä saannilla on myönteinen vaikutus testosteronieritykseen ja sitä kautta paitsi sukuviettiin, myös ”urosmaiseen” ulkomuotoon. Nartun juoksuista stressaantunut uros voi hyötyä myös monivitamiinilisästä.

4. Kun ruokavalio on puutteellinen

Puutostiloista puhuttaessa keskustelussa esiin nousevat yleensä ensimmäisinä kotiruoka ja raakaruoka. Raakaruokinnan suojaravinne- ja kivennäislisätarpeista voit lukea täältä. Tavallisesta kotiruoasta koira ei ilman vitamiini- ja kivennäislisää tavallisesti saa tarvitsemiaan vitamiineja ja kivennäisiä, siksi monivitamiini-kivennäislisä on ehdottomasti tarpeen.

Myös täysravinnolla ruokittava koira voi tarvita monipuolista ravintolisää. Tyypillisesti esim. sinkin puute on tavallinen ongelma kasvuikäisillä, jopa laadukkaallakin täysravinnolla ruokituilla koirilla.

5. Kun ikä alkaa painaa

Ikääntyvän koiran kehon vastustuskyky heikkenee, eikä harmaakuonoinen lemmikki hyödynnä ravintoaineita enää yhtä tehokkaasti kuin nuorempana. Vireyttä ja elinvoimaa tukeva ravintolisä voi laittaa tassuun kaivattua vipinää ja tuoda ilmeeseen uutta terhakkuutta! Nivelten hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää koiran kaikikssa ikävaiheissa, mutta sen merkitys korostuu erityisesti iäkkäämmillä koirilla.

Muistathan vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden saannin lisäksi huolehtia myös hyvistä rasvahapoista! Öljyt ovat välttämättömiä mm. rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiselle ja tukevat monipuolisesti lemmikkisi hyvinvointia.

Katso tästä myös videovinkkimme ikääntyvän koiran hoitoon!

 

Lajittele
49 tuotetta
Hinta
- EUR
Tuotemerkki
Paino
- kg
Käyttäytyminen
Ruokinnan erityistarpeet
Ruuan tyyppi
Maku
Turkkityyppi
Tuoksu
Terveydentila
Makupalan tyyppi
Kestotilattava tuote
Varastossa
 
Kaikki
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
U
V
W
X
Y
Z
Rajaa tuotteet
Rajaa tuotteet
Määrä/sivu:
49 tuotetta
2018-02-24
Avital lohiöljy
alkaen 9,99
alkaen 9,99
  • Löytyy varastosta
  • 2019-05-02
    Nutrolin Seniori -ravintoöljy
    alkaen 23,99
    alkaen 23,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Joint -jauhe
    alkaen 29,99
    alkaen 29,99
  • Löytyy varastosta
  • 2019-05-02
    Nutrolin Iho&Turkki -ravintoöljy
    alkaen 19,99
    alkaen 19,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Flex -jauhe
    alkaen 29,99
    alkaen 29,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Biotin 250 tablettia
    25,99
    25,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Aptus Attapectin
    19,99
    19,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Nutrolin Pentu -ravintoöljy
    63,90
    63,90
  • Ei varastossa
  • 2018-02-24
    Serene-UM (30 tbl)
    16,99
    16,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Flora
    12,99
    12,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    FitDog energia- ja nesteytysjuomajauhe
    alkaen 14,99
    alkaen 14,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Nutrient -jauhe
    19,99
    19,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Virbac Nutri-plus gel
    21,99
    21,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Calcium -jauhe
    12,99
    12,99
  • Tarkista myymälästä
  • 2018-02-24
    FitDog Recovery palautusjuomajauhe peruna
    alkaen 14,99
    alkaen 14,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Aptus Nutrisal jauhe
    19,99
    19,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Kalkvita
    alkaen 9,99
    alkaen 9,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Probalans B-balans
    alkaen 10,99
    alkaen 10,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Nutrolin Nivel Moniteho 150 ml + 60 tbl
    alkaen 48,99
    alkaen 48,99
  • Löytyy varastosta
  • 2018-02-24
    Avital Flex 150 tablettia
    37,99
    37,99
  • Löytyy varastosta
  •