Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Kani

Oma pörröinen pikku pupu on monen haaveissa. Kanit ovat ihastuttavan söpöjä, aktiivisia ja sosiaalisia eläimiä ja tuovat ihmistensä elämään valtavasti iloa.

Tietoa kanista

  • Tieteellinen nimi: Oryctolagus cuniculus domesticus
  • Elinympäristö luonnossa: Alun perin eurooppalainen kani on kotoisin Euroopan lounaisosista ja Luoteis-Afrikan Atlas-vuorilta
  • Elinikä: 8–12 vuotta
  • Koko: Vaihtelee alle yhdestä kilosta suurimpien rotujen jopa seitsemään kiloon

Yllättäviä kanifaktoja

  • Kun kanit tuntevat itsensä erityisen onnellisiksi, ne tekevät toisinaan urheilullisia pomppuja, jotka tunnetaan nimellä "binky" tai iloloikka. Silloin ne he hyppivät ympäriinsä ja taivuttavat päätään ja potkivat jaloillaan ilmassa.

  • Porkkanoiden antaminen kaneille saattaa tuntua maailman luonnollisimmalta asialta, olemmehan tottuneet näkemään suloisia piirroksia pupuista, joilla on porkkana käpälissään. Mutta porkkanat sisältävät erittäin paljon sokeria, joten niitä tulisi tarjota vain silloin tällöin ja pienissä määrin herkkuna. Muuten ne voivat aiheuttaa ongelmia kanin ruoansulatusjärjestelmässä.

  • Kanit ovat hämäräeläimiä, eli aktiivisimmillaan hämärässä ja aamunkoitteessa sekä tiettyinä aikoina yöllä.

Mitä minun pitäisi harkita ennen kanin ottamista?

Kani on sosiaalinen eläin, joka on hyvin sitoutunut sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sitä ei ole tehty yksinäiseen elämään, ja kani tarvitsee yleensä kaverikseen toisen kanin voidakseen hyvin. Luonnonvaraiset kanit viettävät paljon aikaa hoitamalla toisiaan ja lepäämällä vierekkäin ja niillä on rikas sosiaalinen kieli. Varmistaaksesi, että pieni lemmikkisi elää pitkän ja onnellisen elämän, sinun pitäisi ottaa vähintään kaksi kania.

Mieti myös, oletko valmis vastuuseen. Kani elää noin 10 vuotta. Elämänsä aikana kanit tarvitsevat päivittäin hoitoa ja huoltoa. Niiden asumus täytyy siivota vähintään kerran viikossa ja jos olet menossa lomalle, tarvitset kaneillesi hoitajan. Aivan kuten kaikki muutkin lemmikit, kanit tarvitsevat hoitoa silloinkin, kun sinulla on huono päivä, et voi hyvin tai olet väsynyt. Jos sinä tai perheenjäsenesi kehitätte allergioita tai väsytte pitämään kaneja, sinun on varmistettava, että lemmikkisi menevät uuteen, rakastavaan ja pätevään kotiin. Useissa perheissä erityisesti lapset haaveilevat lemmikkipupusta, mutta muista, että sinä aikuisena olet aina vastuussa perheen lemmikkien hyvinvoinnista.

Kuinka kanit asuvat?

Viime aikoina on selvästi yleistynyt uudenlainen kaninpitotapa, jossa lemmikit saavat vapaasti vaeltaa sisätiloissa, ja mahdollisuuksien mukaan niille rakennetaan kesäksi oma tilava tarha ulos perinteisten kanikoppien sijaan. Tämä on kanien kannalta mahtava uutinen: kukapa haluaisi kököttää lähes liikkumattomana vuorokauden ympäri. Joka tapauksessa kaneille on varattava oma rauhallinen kotipaikka, ja kotona tilava häkki on siihen tarkoitukseen kätevä.

Millaisen asumuksen kanit tarvitsevat?

Jos aiot majoittaa kanisi pääasiassa häkkiin, on erittäin tärkeää, että se on riittävän suuri. Kanin pitäisi pystyä seisomaan takajaloillaan koskematta kattoon, sen pitäisi pystyä hyppäämään vähintään kolme peräkkäistä loikkaa häkin päästä päähän ja makaamaan pitkällään häkin lyhyessä päädyssä niin, että tilaa jää hieman ylikin.

Minimivaatimukset eivät kovin leveää elämää kaneillesi tarjoa. Esimerkiksi naapurimaamme Ruotsin laki määrittelee ne seuraavasti: jos kani painaa alle 2 kg, pohjapinta-alan on oltava vähintään 0,5 neliömetriä. Jos pidät useita kaneja samassa häkissä, jokaiselle kanille on varattava vähintään 0,3 neliömetriä. Eli mikäli samassa häkissä on kaksi alle 2 kg painavaa kania, pohjan pinta-alan on oltava vähintään 0,6 neliömetriä. Häkin lyhin sivu ei saa olla pienempi kuin 50 cm ja häkin pienin sallittu korkeus on 50 cm.

Kanin ostoslista

  • Opaskirja kaneista

  • Iso häkki tai muu asumus

  • Kuljetushäkki

  • Maja/pesälaatikko

  • Hiekkalaatikko

  • Keraaminen ruokakuppi

  • Vesipulloja

  • Häkin puhdistusaine

  • Pölyämätön kuivike

  • Olkia

  • Heinää

  • Tarpeen mukaan pellettejä

  • Kynsisakset

  • Verenvuotoa tyrehdyttävä jauhe

  • Harja

  • Puisia ja pahvisia nakerrettavia leluja

  • Virikkeeksi: tunneleita, hyllyjä, aktivointipallo herkkuja varten jne.

Tuotteita kanillesi!

Näin hoidat kaniasi

Näihin hoito-ohjeisiin on koottu tärkeitä tietoja, joiden avulla voit tarjota kaniystävällesi parhaan mahdollisen elämän ja rakentaa yhteisestä suhteestanne antoisan ja toimivan.

Ennen kuin kanit tulevat kotiin

Valmistele kanien asuinpaikka, ennen kuin tuot ne kotiin. Uudet ystäväsi viihtyvät parhaiten sellaisessa tilassa, jossa ne ovat suojassa vedolta ja liialliselta hälinältä – melusta puhumattakaan. kaninen paikka ei yleensä ole kellarissa tai pesutuvassa, koska niissä on yleensä korkea tai ainakin vaihteleva kosteustaso, mikä on haitallista kanien hengityselimille.

Jos kanisi saavat olla vapaita vaeltavia pupuja, varmista että niiden liikkuma-alue on turvallinen. Tehokkailla talttahampailla voi nakerrella haitallisiakin kohteita. Jos taas pidät kanejasi pääasiassa häkissä, sinulla onkin jo odottelemassa iso häkki, pesälaatikko tai hylly, pesämateriaalia, kuten olkia, kuiviketta, kuten pölyämätöntä puulastua tai olkia, heinää ravinnoksi, pellettejä, vesipullo ja materiaalia pureskeltavaksi. Lisäksi on hyvä ostaa heinäteline ja heinäpallo, tunneli, kynsitrimmeri, leikkiaitaus sekä esimerkiksi valjaat ja talutushihna. Jos sinulle on tulossa pitkäkarvainen kani, tarvitset myös harjoja ja hoitovälineitä.

Luo viihtyisä ja mukava koti pupuillesi

Riippumatta siitä, elääkö kani isossa häkissä vai onko se vapaasti vaeltamassa, on tiettyjä asioita, joita ne tarvitsevat elinympäristössään.

  • Piilopaikkoja, joihin pääsee omiin oloihinsa, ja joissa voi tuntea olonsa turvalliseksi. Yleensä kanit ovat uteliaampia ja tutkivat ympäristöään rohkeammin, kun niillä on helppo pääsy piilopaikkoihin. Piiloina toimivat tunnelit, mökit tai hyllyt, joiden päälle tai alle voi mennä rauhoittumaan.

  • Tarvitset myös paksun kerroksen pölyämätöntä ja imukykyistä kuiviketta, jota voit laittaa häkin lattialle tai vapaana liikkuvalle kanillesi isoon astiaan. Kaivelemalla kani toteuttaa itseään ja noudattaa lajityypillistä käyttäytymistään.

  • Pesämökkiinsä kanit tarvitsevat sisustusmateriaalia, jossa on pitkiä säikeitä, kuten olkia. Tämä antaa niille mahdollisuuden pesimäkäyttäytymiseen.

  • Virikkeistäminen on erittäin tärkeää aktiivisille ja uteliaille eläimille. Sen lisäksi, että niillä on asioita, joiden sisään, ylle tai alle ne voivat hypätä ja ryömiä, kanisi tarvitsevat myös turvallisia puisia esineitä pureskeltavaksi ja esimerkiksi pesusieniä tai pahviesineitä silputtavaksi.

  • Rauhaa ja hiljaisuutta. Muista ottaa asiat hitaasti pari ensimmäistä päivää sen jälkeen, kun kanit ovat tulleet asumaan kanssasi. Uuteen kotiin muuttaminen on yleensä stressaavaa pienelle eläimelle, ja se tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta tutkiakseen uutta asuintilaansa omaan tahtiinsa. Anna ystävien ja perheen vierailujen odottaa, kunnes sinä ja kanisi olette tottuneet toisiinsa. Kun kani saa lähestyä sinua omaan tahtiinsa se oppii pian, että olet ystävällinen.

Päivittäinen huolto

Tarkasta kanisi joka päivä varmistaaksesi, että ne ovat hyvässä kunnossa eivätkä ole saaneet vammoja.

  • Turkki - pitäisi olla kiiltävä ja pehmeä. Jos karvapeite on matta ja likainen, kani voi olla sairas. Pitkäkarvaiset kanit vaativat päivittäistä turkinhoitoa

  • Korvat

  • Silmät

  • Kynnet - leikkaa, jos ne ovat liian pitkiä

  • Hampaat

  • Runko – liu’uta kädet koko kehon yli ja etsi pieniä haavoja tai muita muutoksia

Kanien asunnosta siivotaan ulosteet, vanhat vihannekset, kostea heinä ja kuivike joka päivä. Lisää kuiviketta tarvittaessa. Kanien tulisi myös saada uutta heinää ja raikasta vettä päivittäin. Muista pestä ja huuhdella vesipullo, myös putki. Kätevä tapa tietää kuinka paljon vettä kanit juovat, on täyttää vesipullo suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Näin voit nähdä, kuinka paljon vettä ne ovat juoneet, ja jos se eroaa tavanomaisesta, huomaat sen nopeasti. Riippuen siitä, kuinka monta kania sinulla on ja miten ne asuvat, kunnollinen siivous on paikallaan vähintään kerran viikossa.

Hampaille töitä

Kanin hampaat kasvavat jatkuvasti. Se on välttämätöntä, koska muuten kani kuluttaisi hampaansa kokonaan pureskellessaan kuitumaista ruohoa. Kun pidämme kaneja lemmikkeinä, meidän on muistettava antaa pupuillemme ruokaa, joka auttaa niitä kuluttamaan hampaitaan yhtä tehokkaasti. Karkea heinä, hedelmäpuiden oksat ja kanien pureskelutikut ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Jos hampaat pääsevät kasvamaan liian pitkiksi, se on kivuliasta ja kani saattaa jopa lopettaa syömisen. Silloin on tärkeää, että se viedään mahdollisimman pian eläinlääkäriin hammashoitoon.

Kanin käsitteleminen

Paras tapa nostaa kani on laittaa toinen käsi rinnan alle etujalkojen väliin, ja käyttää toista kättä kanin takaosan tukemiseen. Joskus sinun on pidettävä kiinni takajaloista lujasti, mutta lempeästi. Näin tuet kanin pitkää kehoa ja varmistat, että se ei vahingoita selkäänsä. Peloissaan oleva kani voi satuttaa sekä sinua että itseään, jos se yrittää potkaista itsensä vapaaksi. Pidä kani lähellä kehoasi, jotta se saa mahdollisimman paljon tukea. Aloita harjoittelu lattialla istuen, jolloin pudotus ei ole niin korkea, jos kani onnistuu vääntymään vapaaksi. Kania ei koskaan pidä nostaa korvistaan tai niskanahastaan. Älä myöskään aseta kania selälleen tai yritä pitää sitä siinä asennossa. Kun kania pidetään selällään, se menee tilaan, jossa saaliseläin yrittää uskotella saalistajalle olevansa kuollut päästäkseen irti. Se on erittäin stressaavaa kanille, vaikka saattaa näyttää siltä, että eläin on täysin onnellinen ja rento.

Mitä ruokaa kani syö?

Kanit ovat kasvinsyöjiä, ja luonnossa ne syövät lähes yksinomaan ruohoa ja heinää, mutta voivat syödä myös puunkuorta, juuria, lehtiä ja tiettyjä kasveja. Ruoho sisältää hyvin runsaasti kuitua ja vähän kaloreita, ja kanien anatomia ja fysiologia on mukautunut käsittelemään tällaista ravintoa. Siksi sekä hampaiden että niiden aineenvaihdunnan kanssa tulee ongelmia, jos ne eivät syö tarpeeksi ruohoa ja heinää. Muista vaihtaa ruokaa aina hitaasti ja asteittain, jos vaihdat yhtäkkiä heinästä ruohoon tai lisäät pellettien määrää rajusti, kani saattaa kärsiä ruoansulatusongelmista.

Ruohoa ja heinää

Kanin ruoan tulisi koostua vähintään 80–90 %:sesti korkealaatuisesta heinästä tai ruohosta. Muista, että tuoreella ruoholla on paljon korkeampi vesipitoisuus kuin heinällä ja joskus kanin voi olla vaikea syödä tarpeeksi ravitsemustarpeidensa tyydyttämiseksi. Siksi on suositeltavaa, että tarjoat aina heinää ‒ myös kesällä, jolloin kanit saattavat elää ulkona ja niillä on paljon ruohoa laiduntamiseen. On myös tärkeää muistaa, että muutoksen kuivasta heinästä tuoreeseen ruohoon on tapahduttava asteittain, muuten on yleistä, että kani saa vatsavaivoja ja ripulia. Kanit tarvitsevat aina vapaan pääsyn heinään ja niiden täytyykin käyttää suurin osa päivästään syömiseen, koska niiden aineenvaihdunta toimii nopeasti. Jos sinulla on useita pupuja yhdessä, on tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus syödä samanaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että asumuksessa on useita heinäkasoja ja/tai useita heinätelineitä.

Lehtivihannekset

Tuoreilla vihreillä vihanneksilla on paljon ravitsemuksellisia etuja, ja ne tuovat myös lisää nestettä pupusi ruokavalioon, mikä on hyödyllistä, koska kanit eivät aina ole parhaita juomaan vettä. Sekoita keskenään kaikki kaneille tarjoamasi ruoka ja muista antaa kerralla vain kohtuullinen määrä ja tehdä muutoksia vähitellen. Esimerkkejä pupullesi hyödyllisistä vihreistä vihanneksista ovat hedelmäpuiden lehdet ja oksat, tuore ruoho, voikukan vihreät lehdet, lehtikaali, romainesalaatti, parsakaali, ruusukaali, varsiselleri ja persilja.

Pelletit

Pelletit sisältävät kaikki kanin tarvitsemat ravintoaineet, mutta eivät korvaa heinää ruokavaliossa. Pellettejä voi käyttää lisäravintona kun kanilla on ylimääräisiä ravitsemustarpeita, esimerkiksi on kantava tai imettää, se on sairas, alipainoinen tai iäkäs, tai talvella, jos kani asuu ulkona.

Pellettien etu on, että ne kaikki ruoka näyttää samalta ja sisältää samat ravintoaineet, joten kani ei voi valita ja valita maukkaimmalta näyttäviä paloja. Annostukseksi suositellaan yleensä 1 rkl pellettejä 2 painokiloa kohti, kun kani tarvitsee jotain ylimääräistä. Mustista ja Mirristä saat mm. Brit Animals- ja Versele-Laga-pellettejä.

Herkut

Erityisesti kanille suunniteltuja herkkuja (runsaasti kuitua, vähän sokeria ja rasvaa) voidaan antaa namina, treenipalkkana tai osana virikkeistämistä – esimerkiksi aktivointilelun sisällä. Kaiken kaikkiaan namia tulisi antaa säästeliäästi. Kanit nauttivat usein herkkujen napostelusta ja haluavat todennäköisesti syödä niitä paljon, mutta aivan kuten meillä ihmisillä, nameja on parempi nauttia vain satunnaisesti. 

Vesi

Kaneilla on aina oltava vapaasti saatavilla raikasta vettä. Jos sinulla on useita kaneja yhdessä, suosittelemme, että niille on tarjolla useampi kuin yksi vesipullo ‒ mieluiten yksi kania kohti, jotta ne voivat kilpailematta juoda aina kun niillä on jano.

Kanini syö kakkaa! Onko se vaarallista?

Kaneilla on kahdenlaisia ulosteita: tummat ja pyöreät pienet ulostepapanat ovat niitä, jotka siivoamme pois kun puhdistamme häkin pohjaa. Ne, joita kani syö ovat yöulosteita eli kekotrooppeja, jotka ovat vaaleampia ja sileämpiä. Omaa kakkaansa syömällä kani varmistaa varmista, että se saa irrotetuksi mahdollisimman paljon ravintoaineita melko huonosti sulavasta ruoastaan. Yöulosteet sisältävät paljon tärkeitä ravintoaineita, vitamiineja ja hyödyllisiä bakteereja, joita kani tarvitsee terveen ruoansulatuksen ylläpitämiseksi.

Kuinka voin virikkeistää kanini elämää?

Kanit ovat sosiaalisia

Ensinnäkin pitää aina pyrkiä siihen, että kani voivat seurustella muiden kanien kanssa, joten hanki kotiin useampi kuin yksi pupu, jos haluat pitää näitä söpöläisiä lemmikkieläiminä. Monet kanit arvostavat myös ihmisseuraa, joten hellittele pupuasi, leiki sen kanssa ja opeta sille temppuja. Mitä läheisempi suhde sinulla on kaniisi, sitä todennäköisemmin huomaat ajoissa, jos jotain on vialla. Useimmat kanit rakastavat yhteistä aikaa ihmisensä kanssa. Voit totuttaa pupun valjaisiin ja taluttimeen ja mennä sen kanssa tutkimusretkille, tai harjoitella vaikka hyppäämistä esteiden yli. Muista ottaa asiat hitaasti, kun koulutat kania hyväksymään valjaiden käyttämistä. Ota se askel kerrallaan ja varmista, että kani on tyytyväinen jokaisessa vaiheessa ennen seuraavaan siirtymistä.

Etsi ruokaa

Luonnossa kani viettää suurimman osan päivästään ravinnonhaussa. Kanillasi pitää aina olla helposti saatavilla olevaa heinää, mutta se ei tarkoita, ettei ylimääräistä heinää voisi laittaa myös aktivointileluihin ja laitteisiin. Voit kiinnittää lehtikaalin lehtiä häkin pienoihin tai kompostisäleikköön, joka on napakasti kiinnitetty seinään tai kalusteisiin, eikä pääse kaatumaan. Tyhjät vessapaperirullat on helppo säästää ja käyttää aktivointileluina. Voit täyttää ne heinällä tai terveillä vihanneksilla ja kiinnittää roikkumaan, tai voit laittaa sisälle pellettejä tai terveellisiä herkkuja, taittaa päätykappaleet ja piilottaa ne pehkuihin.

Kaivaminen

Kanit ovat luonnon kaivinkoneita, ja niille on annettava mahdollisuus kaivaa. Jos ne eivät saa kaivaa ulkona, voit varata niille suuren hiekalla tai oljilla täytetyn astian, jonne ne voivat kaivautua tai jossa vain lepäillä. Se saa yleensä suuren suosion.

Silppurit

Kanit rakastavat kaikenlaista silppuamista, joten anna niille pahvilaatikoita ja paperista valmistettuja turvallisia esineitä. Kuorelliset oksat ovat myös erinomaisia kaneille, koska ne tarjoavat sekä henkistä stimulaatiota silppuamispuolella että auttavat myös kuluttamaan kasvavia hampaita ja lisäämään ruokavalion kuitupitoisuutta.

Liikunta

Kanit ovat erittäin aktiivisia eläimiä, ja ne tekevät toisinaan korkean ja pitkän loikan ja juoksevat ympäriinsä kuin hullut. Ellei jokin ole säikäyttänyt niitä, tämä on onnellisen kanin merkki. Kaneilla on oltava tarpeeksi tilaa näiden pienten energiapurkausten toteuttamiseen, joten jos pidät kanejasi häkissä, on tärkeää, että päästät ne vapaiksi turvalliseen tilaan vähintään tunniksi joka päivä. Varmista, että sisätila on turvallinen kaneille: ei johtoja tai vaarallisia kasveja, joita ne voivat napostella, eikä mielellään muita lemmikkejä samassa tilassa loukkaantumisen välttämiseksi. Alusta ei saa olla liian liukas, joten laita lattialle mattoja ennen kuin päästät kanit juoksemaan ympäriinsä. Jos sinulla on ulkotarha, on tärkeää varmistaa, että aita on tiivis, jotta kanit eivät voi kaivautua verkon ali tai pureskella itseään sen läpi. Pysy kanien kanssa ulkoilun ajan, jotta kissat ja villieläimet eivät pääse pelottelemaan tai vahingoittamaan pupujasi. Jos et voi rakentaa ulkoaitausta, voit kouluttaa kanisi hyväksymään valjaiden käytön ja ulkoilla kanssasi hihnassa.

Jos kani sairastuu tai sen käytös muuttuu

Ennen kuin edes tuot kanit kotiin, sinun olisi hyvä löytää luotettava eläinlääkäri, jolla on erityisosaamista pieneläinten hoidosta.

Jos huomaat, että kanisi alkaa käyttäytyä eri tavalla kuin tavallisesti, lopettaa syömisen, alkaa kuolata, ei huolehdi puhtaudestaan tms., ota yhteyttä eläinlääkäriin mahdollisimman pian. Kanit ovat saaliseläimiä, eivätkä näytä sairauden tai vamman oireita ennen kuin tilanne on edennyt hyvin pitkälle. Ota herkästi huomioon poikkeamat normaalista, jotta kani saa tarvittaessa riittävän nopeasti hoitoa. Mitä enemmän aikaa vietät pupujesi kanssa, sitä paremmin opit ne tuntemaan heidät ja sitä nopeammin huomaat, jos jotain on vialla.

Keskustele eläinlääkärisi kanssa myös rokotusohjelmasta, joka auttaa pitämään kanin terveenä ja auttaa myös estämään tautien leviämistä.

Hoitopäiväkirjan pitäminen on hyvä käytäntö kaninhoidossa. Sihen voit merkitä muistiin yksityiskohtia niiden terveydestä ja tilastaan, ja se voi auttaa sinua huomaamaan pieniä muutoksia, jotka voivat paljastaa kanin sairauden.

Yleiset terveysongelmat ja sairaudet

  • Ylikasvaneet hampaat

  • Ruokahaluttomuus

  • Vuotava nenä ja silmät

  • Virtsateiden ongelmat

  • Korvatulehdukset

  • Loisinfektiot

  • Pododermatiitti - kipeät kintereet

Lisääntyminen

Kanit tulevat sukukypsiksi noin 8 viikon ikäisinä, mutta ne eivät todellakaan ole valmiita lisääntymään siinä iässä, joten on tärkeää pitää erillään steriloimattomat naaraat ja urokset.

Kaniemo on raskaana noin 31 päivää ja keskimääräisessä pentueessa on viisi poikasta. Naaras voi tulla raskaaksi uudelleen jo muutama päivä synnytyksen jälkeen.

Kanin pennut syntyvät sokeina, kuuroina ja karvattomina. Emo ruokkii poikasiaan kahdesti päivässä, sen maito on erittäin ravinteikasta ja rasvaista. Poikasen korvakäytävät alkavat avautua 7. päivänä ja niiden silmäluomet alkavat erota noin 10 päivän ikäisinä. Tässä iässä ne alkavat jo maistella kiinteää ruokaa, kuten heinää, mutta jatkavat imemistä vähintään kuuteen viikkoon asti, eikä pentuja pidä erottaa emostaan alle 8-viikkoisina.

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!