Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiranpennulla punkki

Puutiaispopulaatio on levittäytynyt valitettavan tehokkaasti myös tänne Pohjolaan. Kaikki punkit eivät kanna taudinaiheuttajia, mutta osa kantaa puistattavan vaarallisia bakteereja, kuten borreliaa tai anaplasmaa, jotka aiheuttavat vakavia sairauksia. Taudit voivat tarttua myös koiranpentuun ja punkkeja vastaan suojaamattomat lemmikit kantavat turkissaan ötökät helposti myös ihmisten riesaksi. Siksi koiran suojaaminen puutiaisia vastaan on satsaus koko perheen terveyteen ja hyvinvointiin.

Jokainen koiranomistaja kohtaa ennemmin tai myöhemmin punkin – useinmiten jo kiinnittyneenä lemmikkiin. Jotta puutiainen ei ehtisi levittää sairauksia, se tulee aina poistaa mahdollisimman nopeasti. Mitä kauemmin punkki on imukärsänsä välityksellä kiinni lemmikissä, sitä suuremmaksi kasvaa tautiriski.

Lemmikki on hieman asuinpaikasta riippuen tarpeen suojata punkkeja vastaan noin huhtikuusta lokakuuhun. Apteekeista voit ostaa erilaisia punkkikarkotteita, mutta tarkista aina ensin, sopivatko ne käytettäviksi myös koiranpennuille. Sisäisesti käytettäviin punkkikarkotteisiin tarvitaan eläinlääkärin kirjoittama resepti. Jotkut karvakuonot saavat allergisen reaktion lääkeainetta sisältävästä karkotteesta. Markkinoilla onkin erilaisia yrttipantoja ja luonnonmukaisia lisäravinteita, jotka sopivat yleensä kaikille ja saattavat häätää ulkoloiset. Monet lemmikinomistajat päättävätkin olla kuormittamatta eläinystävää lääkeaineita sisältävillä tuotteilla ja valitsevat luonnonmukaisen vaihtoehdon.

Fixodida

Fixodida on ravintolisä, joka sopii myös pienille, alle 3 kk ikäisille koiranpennuille sekä imettäville emokoirille. Ympäristölle vaarallisten ja elimistöä ärsyttävien kemikaalien sijaan, Fixodida sisältää turpeesta saatavaa fulvohappoa sekä hivenaineita ja vitamiineja. Ravintolisän säännöllinen käyttö saattaa ehkäistä punkkien ja muiden ulkoloisten tarttumista. Tuotetta on saatavana tabletteina sekä helppokäyttöisenä jauheena, jonka voi sekoittaa ruokaan.

Miten punkki poistetaan koirasta?

Punkkitarkastus kannattaa tehdä koiralle joka ilta, riippumatta siitä minkälaisessa maastossa lemmikin kanssa kuljetaan. Punkki ei ole vain kosteikkojen ja heinikkojen asukki vaan se voi tarttua matkaan yhtä lailla takapihan lyhyeksi leikatulta nurmikolta tai metsämaastosta. Jos löydät lemmikistä puutiaisen kiinnittyneenä, toimi näin:

  • Varaa valmiiksi työvälineet: pinsetit, punkkilasso tai punkkipihdit sekä talouspaperia ja desinfiointiainetta.
  • Tee karvoihin jakaus kiinnittyneen punkin ympärille, jotta pääset siihen käsiksi mahdollisimman läheltä ihoa.
  • Tartu puutiaiseen siten, että liu’utat punkkipihtejä pitkin koiran ihoa punkin alle. Näin varmistat, että saat otteen mahdollisimman läheltä kiinnityskohtaa.
  • Nosta punkki ihosta napakalla otteella. Älä rusenna, purista tai pyöritä punkkia. Jos haluat, voit aavistuksen kiertää pihtejä nostaessasi.
  • Desinfioi lopuksi puremakohta ja punkinpoistin. Hävitä punkki huolellisesti: elävänä ulos heitetty puutiainen voi toisinaan kiinnittyä uudelleen. Se voi myös tuottaa lähiympäristöön jo saamansa veriaterian turvin verenhimoisen jälkeläisjoukon.

Seuraa tulevina päivinä koiran ihoa kohdasta, jossa punkki on ollut kiinnittyneenä. Lievä, hetkellinen punoitus on normaalia, mutta jos ihoärsytys kestää pitkään, näyttää poikkeavalta tai kohta turpoaa, vie koira eläinlääkärille.

Punkkituotteet punkkien karkottamiseen ja irrottamiseen

Muistathan tarkistaa ulkoilevan lemmikkisi tihulaisten varalta ulkoilun jälkeen!

Punkinpoistimet

Mikään suoja ei anna 100 % turvaa punkkeja vastaan ja kaikesta huolimatta lemmikin iholta voi löytyä epämieluisa vieras. Siksi lemmikodin perusvarusteisiin tulisi kuulua punkkilasso, -pihdit tai -koukku. Paras punkinpoistin on makuasia ja riippuu omistajan mieltymyksistä. Pienten koirien ja kissojen kanssa monen suosikki on punkkilasso, jolla saa puutiaisen tehokkaasti pois hankalastakin paikasta, kuten silmännurkasta. Useiden koiranomistajien ensiapupakkauksesta (ja lenkkitakin taskusta) löytyy niin koukku, lasso kuin pihditkin, jotta nopea punkinpoisto onnistuu tehokkaasti – olipa ötökkä kiinnittyneenä mihin tahansa.

Täältä löydät kaikki punkkien häätöön ja poistamiseen tarkoitetut tuotteet.

Vinkki

Varusta ensiapukaappi punkkilassolla ja -pihdeillä sekä desinfiointiaineella. Samat tuotteet soveltuvat käytettäväksi myös silloin, kun puutiainen on kiinnittynyt ihmiseen.

Lue täältä tärkeää tietoa puistattavista puutiaisista.

Katso videolta helpot punkinpoisto-ohjeet.

Punkin poistaminen koirasta
Näin poistat punkin oikeaoppisesti koirasta.

Koiranpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin koiranpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!