Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Kissanpennun käsittely

Hyvä kasvattaja on käsitellyt pentuja niiden syntymästä asti monipuolisesti ja harjoitellut jo valmiiksi niiden kanssa kaikenlaisia hyödyllisiä taitoja. Näin niiden kokemus ihmisistä on pienestä pitäen kaikin puolin positiivinen ja turvallinen. Käsittelyharjoituksia on syytä jatkaa heti pennun kotiuduttua.

Kun totuttaa kissan jo pentuna käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin, hoituvat ne kaikki helposti myös kissan kasvettua aikuiskokoonsa. Kissan voi opettaa rauhoittumaan käsittelyn ajaksi harjoittelemalla uusia asioita asteittain ja palkitsemalla rauhallisesta käytöksestä. Omistajan on tärkeää olla kaikissa tilanteissa rauhallinen ja luotettava, lempeä, johdonmukainen sekä varmaotteinen.

Kissanpennun totuttelu ihmisen käsittelyyn

Kissanpennun käsittelyyn sisältyy myös sen totuttaminen erilaisiin hoitotoimenpiteisiin, kuten kynsien leikkaamiseen, harjaamiseen ja mahdollisiin tuleviin eläinlääkärikäynteihin. Aloita nämä toimenpiteet varhain ja tee niistä mahdollisimman stressittömiä ja positiivisia kokemuksia, käyttäen palkintoja ja kehuja.

Pidä kissanpentu lähellä kehoasi, tukien sen rintakehää ja takapäätä käsilläsi. Näin pentu tuntee olonsa turvalliseksi ja tuetuksi. Vältä pentua pelästyttäviä äkillisiä liikkeitä ja kovia ääniä. Käytä aina rauhoittavaa ja lempeää äänensävyä puhuessasi pennulle, jotta se tottuu ääneesi ja läsnäoloosi.

Kissanpennun käsittelyyn sisältyy myös sen totuttaminen erilaisiin hoitotoimenpiteisiin, kuten kynsien leikkaamiseen, harjaamiseen ja mahdollisiin tuleviin eläinlääkärikäynteihin. Aloita nämä toimenpiteet varhain ja tee niistä mahdollisimman stressittömiä ja positiivisia kokemuksia, käyttäen palkintoja ja kehuja.

Treeniherkut, onnistuneen suorituksen palkitsemiseen!

Miten pentu nostetaan syliin?

Ota pentu syliisi lempeästi, mutta varmoin ottein. Älä roikota sitä vatsan kohdalta, vaan pidä toisella kädellä etujalkojen takaa kiinni. Toisella kädelläsi voit tukea pentua pepun alta. Tämä on tukeva ja turvallinen ote. Vaikka kissalapsi olisi parhaillaan kiipeilemässä perintöposliinien päällä tai peuhaamassa pyykkikorissa silkkivaatteiden seassa, nosta se aina ystävällisesti pois tilanteesta. Kissoilla on norsun muisti ja ikävä käsittely jättää muistijäljen kissan aivoihin.

Saako kissan nostaa niskata?

Kissan nostaminen niskasta, eli niskanahkasta, on käytäntö, joka jäljittelee sitä, miten kissaemon nähdään kuljettavan pentujaan. Vaikka tämä menetelmä voi olla turvallinen pienten pentujen kohdalla, aikuista tai suurempia kissanpentuja ei voi nostaminen niskasta. Aikuisten kissojen nostaminen niskasta voi olla kivuliasta ja aiheuttaa vammoja, koska aikuisen kissan paino ei jakaudu tasaisesti tällä tavalla nostettaessa.

Ovatko kaikki kissat sylikissoja?

Kaikki kissat eivät ole luonnostaan sylikissoja, vaan joidenkin kohdalla tarvitaan paljon harjoittelua. Voit tehdä syliin nostamisesta kissalle mieluisan asian aloittamalla hyvin pienestä: voit esimerkiksi nostaa kissan mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin se ei muuten yltäisi, esimerkiksi katsomaan ikkunasta. Voit myös laittaa tuolille tai pöydälle herkkuja tai ruokaa, ja nostaa kissan sinne. Herkkuja voi myös tarjota suoraan sylistä.

Muista, että jokainen kissanpentu on yksilö, ja sen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten se reagoi käsittelyyn. Ole kärsivällinen ja johdonmukainen, niin luot vahvan ja luottamuksellisen suhteen kissanpentuusi.

Kissanpennun käsittely - video
Katso videolta asiantuntijamme vinkit, kuinka kissanpennun käsittelyharjoitukset voi aloittaa.

Etkö ole vielä kanta-asiakas?

Kanta-asiakkaana saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvat kantistarjoukset! Lisäksi kuitit ja suosikkiostokset pysyvät tallessa omilla sivuillasi!

Kissanpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin kissannpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!