Emolta saadut vasta-aineet suojaavat pentua tarttuvilta taudeilta ensimmäisten elinkuukausien ajan. Nyt on aika antaa ensimmäiset ikiomat rokotukset koiranpennulle, jotta tautisuoja pysyy yllä. Pentu saa 12-viikkoisena nelosrokotteen penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja kennelyskää vastaan. Koska ensimmäinen rokote ei anna kuitenkaan vielä riittävää rokotesuojaa, tulee tehosterokote antaa kuukauden kuluttua, eli 16 vko iässä, jotta saavutetaan riittävä vaste.
Mitä koiranpennun rokotuskäynnillä tapahtuu?
Lähes kaikilla eläinlääkäriasemilla rokotetaan koiranpentuja. Yleensä ajan voi varata puhelimitse tai netin kautta. Ota käynnille mukaasi koiranpennun rekisteritodistus ja vakuutusnumero. Vakuutus ei korvaa rokotuksia, mutta klinikka kirjaa sekä vakuutusnumeron, koiran rekisterinumeron, sirun numeron, pennun syntymäajan ja virallisen nimen tietokantaansa valmiiksi mahdollisia tulevia käyntejä varten. Ensimmäinen eläinlääkärikäynti on jännittävä asia niin pienelle tehotassulle kuin omistajallekin.
Mitä käynnillä oikein tapahtuu?
Noin. Eihän se ollut niin kamalaa, vaikka vähän nipistikin? Positiivisten ensikokemusten saattelemana pentusi marssii “raamit kaulassa” ja häntä tötteröllä klinikalle uudelleen kuukauden päästä. Sehän on hauskin paikka ikinä!
Täältä voit lukea lisää koiran rokotuksista ja poimia talteen rokotusaikataulun.
Odotustilan käytöskoodi
Eläinklinikan odotustilassa on usein muitakin potilaita: koiria, kissoja, pupuja ja eksoottisempiakin lemmikkejä. Hyviin käytöstapoihin kuuluu, että et koskaan päästä pentuasi muiden eläinten luokse. Normaalisti kiltit, mutta kipeät ja stressaantuneet lemmikit eivät välttämättä ole pennullesi ystävällisiä. Lisäksi niillä saattaa olla tarttuvia tauteja.