Ilmastonmuutos pidentää kaamosaikaa: heijastinliivi on lemmikin halvin henkivakuutus

Syksyt ovat pimeämpiä kuin koskaan, sillä ilmastonmuutos vähentää valon määrää syksyisin ja talvisin. Kaamosaika tuo tullessaan erilaisia vaaroja, joihin lemmikinomistajien on syytä varautua jo syyskauden alkumetreillä. Pimeiden iltojen tuomien liikenneonnettomuusriskien lisäksi karvakuonojen omistajien kannattaa varautua kylmiin ja sateisiin keleihin.

"Ilmastonmuutos vähentää jonkin verran päivänvalon määrää etenkin marras- ja joulukuussa sekä alkuvuodesta. Ilmastomuutos myös pidentää kaamosaikaa, kun pysyvä lumipeite sataa yhä useammin vasta alkuvuoden tienoilla etenkin Etelä-Suomessa", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja.

Jo syksyn alussa kannattaa satsata oikeanlaisiin varusteisiin, jotta lemmikki erottuu tarpeeksi pimeällä. Pelkkä heijastimen tai huomiovalon kiinnittäminen koiran hihnaan ei kuitenkaan välttämättä riitä: varusteiden hankinnassa on otettava huomioon muun muassa sää- ja liikuntaolosuhteet sekä lemmikin tarpeet ja koko. Liikennetapaturmien lisäksi lemmikinomistajien on myös varauduttava kylmiin keleihin, jotta lemmikki pysyy lämpimänä säässä kuin säässä.  

"Laadukas heijastinliivi on halvin henkivakuutus, minkä voi lemmikilleen ostaa. Laadukkaan heijastinliivin tunnistaa siitä, että se istuu koiran päällä ja koiralla on mukava olla. Lisäksi heijastinliivissä on oltava riittävästi heijastavaa pinta-alaa, jotta koiran erottaa pimeällä", kertoo Mustin ja Mirrin tuoteasiantuntija Tarja Rantonen-Piironen

Näin teet lemmikkisi näkyväksi pimeällä

Markkinoilla on saatavilla rutkasti erilaisia vaihtoehtoja aina heijastinliiveistä ja takeista valjaisiin ja huomiovaloihin. Mutta mistä tietää millainen vaihtoehto sopii parhaiten juuri omalle karvakaverille?  

"Heijastinliivi on yksi parhaimmista vaihtoehdoista, sillä siinä on niin paljon heijastinpintaa ja se on helppokäyttöinen. Myös heijastavat sade- ja talvitakit ovat mainio vaihtoehto, sillä ne suojaavat muun muassa tuulelta ja sateelta sekä pitävät koiran lämpimänä.  Näkyvyyttä voidaan parantaa myös kiinnittämällä heijastin tai huomiovalo kaulapantaan, valjaisiin tai talutushihnaan. Koiran totuttamisessa heijastinliiviin pätee sama, kuin esimerkiksi pannan totuttamisessa pennulle: palkitsemalla ja totuttamalla pikkuhiljaa", selittää Rantonen-Piironen.  

Kylmyys ja sadekelit koettelevat nelijalkaisia – satsaa vaatetukseen

Syyskelit tuovat mukanaan myös muita haasteita, sillä kylmyys koettelee nelijalkaisia monellakin tapaa. Vaarana voi kylmällä kelillä olla esimerkiksi kylmettyminen tai lihasten revähtäminen juoksuspurtin jälkeen. Rodusta riippuen koira saattaa palella hyvinkin herkästi, kun lämpötila alkaa tippumaan lähelle nollaa. Kylmyyden lisäksi syysvaatetus suojaa karvakuonoja etenkin kosteuden aiheuttamilta iho-ongelmilta, kuten karvatupentulehduksilta ja hiivasienten liikakasvulta. 

"Tärinä, köyryyn asentoon hakeutuminen ja tassujen nostelu ovat yleisimpiä koiran vilun merkkejä. Lämmin vaatetus voi estää koirien vilustumisen ja pitää lihakset lämpiminä ehkäisten lihasrevähdyksiä tai selkäkipuja. Yleisesti luullaan, että vain niukkakarvaiset tai karvattomat koirat tarvitsevat suojaa kylmältä. Tosiasiassa myös tuuheaturkkiset karvakaverit saattavat tarvita lämmikettä, sillä kaikkien pohjavilla ei kasva tiheäksi, eikä siten toimi hyvänä lämpöeristeenä", kertoo Mustin ja Mirrin etäeläinlääkärinä toimiva Eva Kaisti.  

"Koiran vaatetuksessa kannattaa ottaa huomioon materiaalin hengittävyys, vedenpitävyys sekä se, että vaatteessa on pehmeä vuorimateriaali. Istuvuus on todella tärkeää: takin tulee suojata alaselkä ja pakaralihakset, mutta kovin paljon kasvuvaraa ei saisi olla", Kaisti jatkaa. 

Muista suojata myös lemmikin tassut

Kylmien kelien lisäksi on tärkeää suojata tassut muun muassa hiekalta, soralta ja tiesuolalta, jotka voivat kuivattaa ja ärsyttää tassuja. Etenkin tiesuola voi pahimmillaan aiheuttaa kivuliaita palovammoja ja anturoiden halkeilua. 

"Koiran tassut on pestävä vedellä ja kuivattava huolellisesti heti ulkoilun jälkeen. Tarvittaessa koiran varpaanvälien ihon ja anturat voi myös rasvata. Hyvin istuvat tossut ovat myös mainio keino suojata tassuja", Kaisti toteaa. 

 

Lisätiedot:

Eveliina Rantahalvari
Marketing Manager 
+358 40 6616 799 
eveliina.rantahalvari@mustijamirri.fi  

Musti ja Mirri lyhyesti

Musti ja Mirri on vuonna 1988 perustettu lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Verkkokauppamme mustijamirri.fi avajaisia vietettiin marraskuussa 2011. Liikkeitä on yli sata ympäri Suomen Helsingistä aina Rovaniemelle saakka. Musti ja Mirri on Suomen sekä samalla koko Skandinavian suurin lemmikkieläintarvikeketju.