Kissanpennut alkavat opetella laatikkokäyttäytymistä noin neljän viikon ikäisenä emonsa opastuksella, ja uuteen kotiin saapuessaan ne ovat tavallisesti jo täysin sisäsiistejä. Ensimmäisten päivien aikana vahinkoja voi kuitenkin sattua, sillä pienokainen ei välttämättä vielä muista, missä vessa sijaitsikaan, tai muuttohässäkkä saattaa jännittää sitä vielä kovasti. Tämä on täysin normaalia.
Valitse kissanvessalle rauhallinen paikka, mutta varmista, että pennulla on sinne esteetön pääsy. Voit helpottaa pennun onnistumista vessa-asioissaan näyttämällä, missä laatikko sijaitsee. Jos pentu ei tunnu hoksaavan asiaa, voit nostaa sen laatikkoon. Yleensä pehmeä hiekka innostaa kaivelemaan ja tekemään tarpeet.
Jos aikeissanne on ottaa käyttöön katollinen vessa-astia, mutta pentu ei ole sellaista tottunut vielä kasvattajan luona käyttämään, kannattaa katon käyttöönotossa viivytellä vielä hetki, jotta kissa oppii käyttämään ensin uudessa ympäristössä tutun mallista, avonaista laatikkoa.
Kissakodissa ei tarvitse haista kissanpissalle! Kissat ovat erittäin siistejä eläimiä, kun niille annetaan siihen mahdollisuus. Oikeanlaisten välineiden ja laadukkaan kissanhiekan avulla, sekä ottamalla huomioon myös kissan omat mieltymykset, voit nauttia kissasi valloittavan seuran lisäksi puhtaasta ja hajuttomasta kodista.
Mikrohiekka on suosittu kissanhiekka sen tehokkaan paakkuuntumisen, hajujenpitävyyden ja riittoisuuden ansiosta. Laadukas mikrohiekka vaatii usein koko hiekan vaihtamisen vain n. 1–2 kuukauden välein. Mikrohiekkaa ei ole välttämätöntä vaihtaa kokonaan jokaisen laatikon puhdistuksen yhteydessä, vaan hiekkaa voi lisätä vanhan joukkoon aina tarpeen vaatiessa.
Voinko hankkia pennulle heti haluamaani hiekkaa?
Kun pentu saapuu uuteen kotiinsa, kannattaa ainakin alkuun käyttää samaa hiekkaa, mitä se on tottunut käyttämään. Se helpottaa kissaa löytämään hädän yllättäessä soveliaan asioimispaikan uudessa ympäristössä, ja vähentää muutosta aiheutuvaa stressiä.
Voit myös tarjota vaihtoehtoja: Laita uutta hiekkaa yhteen laatikkoon, mutta pidä toisessa laatikossa vanhaa. Anna kissan päättää, kummasta se pitää.
Täältä löydät koko laadukkaan kissanhiekkavalikoimamme!
Kissanhiekoissa on uskomattoman suuria eroja! Kun kissa käy tarpeillaan laatikossa, se on erityisen tarkka ”tassutuntumasta”, eli siitä mitä pienten anturoiden alla on. Tyytymätön kissa saattaa siirtyä asioimaan ei-toivotuissa paikoissa. Se voi myös alkaa pidättelemään pitkiä aikoja, mikä taas kasvattaa riskiä erilaisiin virtsatiesairauksiin. On siis erittäin tärkeää, että kissa viihtyy vessassaan, ja kissanhiekka tulisikin aina valita kissan omien mieltymysten mukaan.
Erilaiset sisäsiisteysongelmat ovat jokseenkin yleisiä kissatalouksissa, mitä niille on tehtävissä? Katso asiantuntijamme vinkit videolta.