Pocca-puristerulla – Pureskelu on jokaisen koiran perustarve!
Pocca-puruluu tarjoaa rehdin puruvastuksen laatua arvostavalle järsijälle. Pocca Natural -puristeluurulla on valmistettu laadukkaasta, yhtenäisestä naudannahasta käsin rullaamalla ja koneella puristamalla, joka tekee luusta kovemman ja kestävämmän. Kestävyytensä vuoksi puruluu on hyvä valinta vahvaleukaiselle pureskelijalle.
Vaikka puruluiden päivittäisestä pureskelusta on hyötyä koiran henkiselle hyvinvoinnille, on hyvä muistaa kohtuus, sillä nekin ovat vatsan täytettä. Sopiva määrä on yleensä 1 puruluu per päivä, mutta jos luu on iso koiran kokoon nähden, voi olla viisaampaa tarjota samaa luuta useampana päivänä.
Oikein valittuna ja käytettynä puruluut ovat koiralle turvallisia. Valvothan aina koiraasi sen syödessä puruluita ja pidä aina raikasta vettä tarjolla!
Näin valitset koirallesi sopivan puruluun
Jotta puruluu olisi mahdollisimman turvallinen koiralle, koon tulisi olla oikea. Pienille koirille riittävät pienemmät luut, joita niiden on helppo pitää tassujensa välissä. Iso koira puolestaan kaipaa kookkaampaa purtavaa, sillä innokas luunsyöjä voi vahingossa nielaista pienen luun pureskelematta. Lisäksi luun valinnassa kannattaa huomioida puruvoima, hampaiden kunto ja makumieltymykset:
- Vahvaleukaiselle tai innokkaalle pureskelijalle: Valitse kestävämpi puristeluu. Ota innokkaimmalta pureskelijalta pois luun loppupätkä, ettei koira yritä nielaista sitä pureskelematta.
- Valikoivalle pureskelijalle: Valitse puruluu, jonka päällä on lihaherkku tai puruluu, jonka voi täyttää märkäruoalla. Voit myös laittaa märkäruokaa tavallisen luun päälle.
- Pienemmälle puruvoimalle: Valitse ohuempi puruluurulla. Voit myös pehmittää luun toista päätä vedessä, jolloin koiran on helpompi ryhtyä pureskelemaan.
Jos koira ei ole halukas pureskelemaan minkäänlaista luuta, kannattaa suun kunto tarkistaa. Esimerkiksi lohjenneet tai hammaskiven peitossa olevat hampaat voivat aiheuttaa puruhaluttomuutta.
Herkempi vatsaisella koiralla voi kestää hetki tottua puruluihin ja sen vatsa voi mennä ensimmäisinä päivinä hiukan sekaisin. Jos koiran vatsa ei meinaa kestää puruluuta, kannattaa kokeilla eri eläimen nahasta valmistettua, sillä kyseessä voi olla myös allergia tai yliherkkyys tietylle raaka-aineelle.
Vaikka puruluiden päivittäisestä pureskelusta on hyötyä koiran henkiselle hyvinvoinnille, on hyvä muistaa kohtuus, sillä nekin ovat vatsan täytettä. Sopiva määrä on yleensä 1 puruluu per päivä, mutta jos luu on iso koiran kokoon nähden, voi olla viisaampaa tarjota samaa luuta useampana päivänä.
Ei makeaa mahan täydeltä!
Tarjoa ystävällesi herkkuja vain pienenä osana tasapainoista ruokavaliota. Joidenkin herkkupussien takaa voit nuuskia suuntaa antavat annosteluohjeet.
Proteiini 83,76%, kuitu 0,5%, öljyt ja rasvat 2,01%, tuhka 1,3%, kosteus 16%
Tuotekoodi:
113917
Kategoria:
Valmistusmaa:
Intia
Koko:
25 cm
Merkki:
Makupalan tyyppi:
Puruluu
Ruuan tyyppi:
Täydennysravinto
Maku:
Nauta
Koiran koko:
jättisuuri >45kg / suuri (26-44kg) / keskikokoinen (11-25kg)
Lemmikin elämäntapa:
Aikuinen / Junior / Koiranpentu / Senior