Lumen alta paljastuvat koirankakat ovat harmillisen tuttu näky. Hangessa kakat säilyvät maatumatta, ja keväällä kiusaksemme ilmestyy monen kuukaden pökäletuotanto. Ihmisiä keräämättömät jätökset ärsyttävät, mutta koirille ne voivat olla jopa hengenvaarallisia. Vetoamme koiranomistajiin: kerätkää kakat, vaikkei kukaan olisi näkemässä - jotta keväät olisivat vähemmän paskamaisia.
Keskustelu koirankakkojen ympärillä roihahtaa joka kevät lumien sulaessa. Jopa joka neljäs koiranomistaja jättää koiransa jätökset korjaamatta, joten jätöksiä voi paljastua kinosten alta paikoittain suuriakin määriä. Kakkakeskustelu keskittyy useimmiten ihmisille aiheutuviin haittoihin, mutta eniten kakkojen keräämättä jättämisestä kärsivät koirat itse.
"Keräämättömissä jätöksissä pesii tauteja ja loisia, jotka leviävät helposti koirien välillä, kun koirat haistelevat ja jopa syövät ulosteita. Erityisesti pentuvaiheessa kakan syöminen on koirille yleistä, mikä voi tehdä lenkkeilystä jatkuvaa väistelyä tartuntojen välttämiseksi", kertoo Janica Raudasoja, joka toimii eläinten käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntijana Mustilla ja Mirrillä.
Ulosteen välityksellä leviävät myös muun muassa koronavirusripuli ja parvovirusripuli. Normaalikuntoiselle koiralle rokote antaa tehokkaan suojan parvovirusta vastaan, mutta huonokuntoisemmalle eläimelle tartunta voi olla jopa hengenvaarallinen. Parvovirus kestää pakkasta, joten lumen alta paljastuva tartuntavaara on todellinen. Myös ulosteen välityksellä leviävä giardia-loinen voi olla ripuloinnin takana.
Terveysriskien lisäksi siivottomat kadut ovat myös merkittävä koiravastaisuutta lisäävä tekijä. Koirat eivät voi itse kerätä jätöksiään, mutta silti niistä aiheutunut kiukku kohdistuu usein eläimiin.
"Tunteiden kuumeneminen esimerkiksi koirankakkaan astuessa on tietysti hyvin ymmärrettävää, mutta on tärkeää muistaa, että jälkien siivoaminen on aina omistajan vastuulla", Raudasoja jatkaa.
"Suomessa on koiria enemmän kuin Helsingissä on ihmisiä, joten on tärkeää, että keskusteluissa pidetään esillä myös karvaturreille tärkeitä asioita", Raudasoja kommentoi.
Asiaa koiran kakkapusseista
Koirankakkapussi tai pari löytyy (toivottavasti) jokaisen taajamassa ulkoilevan koiranomistajan taskusta. Hyvä koirankakkapussi on vahva ja sopivan kokoinen, jotta sormet pysyvät puhtaina ja pienemmän koiran pökäleitä ei tarvitse haalia jättipussiin eikä isomman koiran jätöksiä hankalasti liian naftiin pussukkaan. Hyviä kakkapussivaihtoehtoja ja kakkapussikoteloita löydät täältä.
Onko koirankakkapussin maatuminen hyödyksi?
Pääasiassa kakkapussin ei tarvitse olla biohajoava, eikä maatuva koirankakkapussi ole varsinaisesti ympäristöteko, vaikka se kaatopaikalla ajan myötä hajoaa. Koirankakkoja ei nimittäin saa laittaa kompostiin tai biojätteeseen mikrobivaaran vuoksi, vaan kakkapussit sisältöineen hävitetään sekajätteen joukossa. Siellä missä sekajäte poltetaan, myös koirankakka pusseineen muuttuu energiaksi – usein kaukolämmöksi.
Millainen kakkapussi koiralle sitten olisi hyvä? Ympäristöä kuormittavat tavallista muovia vähemmän kierrätys- tai esimerkiksi teollisuustuotannon sivuvirroista saatavista materiaaleista tehdyt pussit, jotka nykyisin ovat sekä kestäviä että kivan näköisiä. Niitä löytyy sekä kahvallisina että kahvattomina ja jopa hajustettuina.
Kakkapussikotelo toimii, jos taskuja ei ole
Varsinkin naisten vaatteissa on usein harmillisen vähän taskuja, mutta onneksi on kakkapussikotelot! Vyöhön, vyölenkkiin tai hihnaan napsautettava kakkapussipidike tai -kotelo on näppärästi käden ulottuvilla heti tarpeen tultua. Kakkapussikotelot ovat määrättömästi uudelleen täytettäviä, eikä investointi päätä huimaa. Pääasia että ne pussit ovat aina matkassa!