Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiranpennun hankkiminen

Pyörit öisin lakanat levottomana ruttuun, luot haikeita katseita ulkona kulkeviin kuonokavereihin ja uppoudut tuntikausiksi katselemaan koiravideoita. Onneksi olkoon! Sinulla on pentukuume!

Koiran hankintapäätöksen tulisi ain olla perusteellisen harkinnan tulos. Lemmikki on perheenjäsen, joka parhaassa tapauksessa kulkee uskollisesti rinnallasi jopa viisitoista vuotta. Nykytietämyksen mukaan koiran käytös ja kognitiiviset kyvyt muistuttavat monella tapaa 2–3-vuotiaan lapsen vastaavia. Onkin syytä perusteellisesti pohtia, kykenetkö nyt ja tulevaisuudessa huolehtimaan ikitaaperosta sen tarvitsemalla tavalla.

Ennen kaikkea koira on eläin, joka tarvitsee runsaasti lajityypillistä tekemistä, seuraa ja johdonmukaista ohjausta kasvaakseen kelpo koirakansalaiseksi. Jotta lemmikki voi hyvin, on sille tarjottava myös laadukasta ravintoa, joitakin tarvikkeita sekä ajoittain eläinlääkärin hoitoa. Jotta yhteiselämä sujuisi iloisesti ja mutkattomasti, tulisi koiran hankinnan olla koko perheen yhteinen päätös.

Rodun valinta

Tärkein asia ennen koiranpennun hankintaa on sopivan rodun valinta. Se mitä rotu on alun perin jalostettu tekemään, ohjaa lemmikin käytöstä aina. Myös rodun terveydentilaan on suositeltavaa tutustua tarkasti. Erilaisten koirakirjojen ja rotuyhdistysten verkkosivujen kahlaaminen on hyvin käytettyä aikaa. Kysy myös rohkeasti lisätietoja kasvattajilta, kouluttajilta ja rodun harrastajilta. Koiranäyttelyssä käyminenkin voi antaa hyviä ideoita.

Miten voit valita juuri itsellesi sopivan koirarodun? Tutustu täältä artikkeliin.

Mistä koiran voi ostaa?

Jotta koirataimesi saisi elämäänsä mahdollisimman hyvän alun heti ensiaskeleista asti, osta aina pentu hyvämaineiselta ja vastuuntuntoiselta kasvattajalta.

Hyvästä ja vastuullisesta kasvattajasta on valtavasti tukea ja turvaa uudelle pennunomistajalle. Usein koiran kasvattajasta tulee luottohenkilö jopa koko lemmikin elämän ajaksi. Asiantunteva kasvattaja on siis kultaakin kalliimpi aarre!

Hyvä Kasvattaja:

  • pohtii huolellisesti, millaisen emän ja isän valitsee pentueelle
  • teettää rodun jalostuksen kannalta tärkeimmät terveystutkimukset
  • pyrkii aina jalostamaan mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia koiria
  • huolehtii emän hyvinvoinnista ja madotuksesta tarkoin jo tiineysaikana
  • tarkistuttaa pennut eläinlääkärillä ennen luovutusta ja huolehtii niiden madotuksesta
  • sosiaalistaa ja käsittelee päivittäin jokaista pentua ja viettää niiden kanssa aikaa
  • kertoo mahdollisille pennunostajille rodusta ja tarjoaa tukeaan myöhemminkin
  • ei luovuta pentua kenelle tahansa ostajalle, vaan on kiinnostunut tulevasta kodista
  • päästää pennunostajan kotiinsa tutustumaan sekä emään että pentuihin
  • valitsee tai auttaa valitsemaan sopivan pennun jokaiselle ostajalle
  • rekisteröi aina pennut ja tekee kirjalliset sopimukset, kuten kauppakirjan.

Mistä löydät hyvän kasvattajan?

Eri rotujen vastuullisia kasvattajia voit löytää rotuyhdistysten verkkosivuilta. Vieraile myös Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä, josta voit tutkia kasvattajien aiempia pentueita ja niiden terveystuloksia. Tartu seuraavaksi terhakkaasti puhelimeen, kasvattajat kertovat mielellään rodustaan lisää.

Joskus sopivaa koiranpentua voi joutua odottamaan pitkältäkin tuntuvan ajan ja houkutus ostaa pentu jostain muualta kasvaa. Tässä kriittisessä vaiheessa kannattaa pitää käpälät kylminä ja tassut tanakasti maassa, mutta miksi?

Mikä on pentutehdas?

Erilaisilla lehtien ja internetin myyntipalstoilla saatat törmätä houkutteleviin ilmoituksiin, joissa myydään paperittomia eli rekisteröimättömiä koiranpentuja edulliseen hintaan. Paperittomuutta saatetaan perustella mitä kirjavammilla syillä, kuten puuttuvilla terveystuloksilla tai vahinkoastumisilla. Myyjä saattaa esiintyä erittäin vakuuttavasti harhauttaen helposti jopa kokeneemman koiranomistajan.

Jos koiranpennun halpa hinta houkuttaa, on tärkeää muistaa, että koiranpennun ostohinta on aina pitkällä juoksulla jäävuoren huippu. Koiranpidon kustannukset koostuvat pääasiassa eläinlääkärikuluista, vakuutuksista ja jokapäiväisistä menoista, kuten sopivasta ravinnosta. Pentutehdaspentu saattaa tulla kehnojen lähtökohtiensa vuoksi monin verroin kalliimmaksi kuin vastuulliselta kasvattajalta hankittu koira.

Kaupankäyntiä koirayksilöiden kustannuksella

Pentutehtaat ovat nimensä mukaisesti koiran- ja kissanpentujen liukuhihnamaista tehtailua emojen ja pentujen kustannuksella. Sairaita ja jatkuvasta pennuttamisesta uupuneita emokoiria saatetaan pitää täysin elinkelvottomissa tiloissa. Koirat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ja niiden hyvinvoinnissa on aina vakavia puutteita. Niitä ei rokoteta eikä madoteta ja usein pennut ovat heikkoja, jopa sairaita. Pentutehtailu on julmaa bisnestä eläinten kustannuksella ja sen mahdollistavat ihmiset, jotka ostavat niistä pentuja. Älä siis tue missään olosuhteissa pentutehtailua, vaikka koirakuumeesi olisi vakavinta mahdollista laatua. Todellinen eläinrakkaus odottaa.

Näin vältät pentutehtailijan:

  • Käy aina tapaamassa emokoiraa ja sen pentuja kasvattajan luona. Pihalle tuotu emokoira ei välttämättä ole pentujen oikea emä. Pyydä saada nähdä, minkälaisessa sisätilassa pentue elää.
  • Kiinnitä huomiota talouden kaikkien eläinten kuntoon, tilojen siisteyteen ja hygieniaan sekä koirien käytökseen. Ota vierailulle mukaasi kokeneempi koiranomistaja.
  • Jos kasvattaja ehdottaa pennun luovuttamista ja kauppojen tekoa jossain ”matkan varrella” tai on halukas tuomaan pennun suoraan tiettyyn paikkaan, saatat olla tekemisissä tehtailijan kanssa.
  • Tutki tarkasti pentueen kasvattajan taustatiedot. Ovatko hänen tietonsa rotuyhdistyksen sivuilla? Entä löytyykö kasvattajasta tietoa Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä?
  • Onko koiranpennun myyjä kiinnostunut sinusta ja kodista, jonka tarjoaisit pennulle? Vastuullinen kasvattaja haluaa tutustua ja pitää yhteyttä myöhemminkin sekä auttaa pohtimaan, sopiiko rotu tai tietty koirayksilö elämääsi.
  • Virallisen näköinen internetsivusto ei tee vielä kenestäkään vastuuntuntoista kasvattajaa. Tarkista, löytyykö pennun myyjän puhelinnumero numerotiedustelusta. Tehtailijat saattavat käyttää väärää henkilöllisyyttä.
  • Pentutehtailijat ovat ammattihuijareita, siksi virallisten näköisten, mahdollisesti kuitenkin väärennettyjen asiakirjojen näyttäminen tai asiantuntevilta vaikuttavat termit johtavat ostajan helposti harhaan.

Pentutehtailijat toimivat usein Suomen lain vastaisesti, syyllistymällä eläinsuojelurikkomuksiin, petoksiin sekä veronkiertoon. Rikollisesta toiminnasta kannattaa pysyä kaukana! Jos kohtaat pentutehtailijan, muista aina ilmoittaa poliisille. Viranomaiset voivat puuttua tilanteeseen ainoastaan, jos he ovat siitä tietoisia.

Vaikka ajattelisit hyvästä sydämestäsi pelastaa pentutehtaasta yhden huono-osaisen koiranpennun, kokonaiskuvan pohtiminen on viisasta. Pidä siksi käpälät kylminä ja tassut tukevasti maan tasalla. 

Rescue-toiminta

On tärkeää tiedostaa, että pentutehtailu ei ole sama asia kuin vastuullinen rescue-toiminta. Erilaiset ammattitaitoiset rescue-järjestöt tekevät erinomaista, pyyteetöntä työtä kodittomien koirien hyväksi. Jos haluaisit adoptoida kodittoman koiran, tutustu rescue-toimintaan tarkemmin täältä. 

Pennuntuoksuista elämää

Kun saat syliisi ikioman, huolella valitun ja kauan kaivatun koiranpennun, on aika aloittaa yhteinen matka. Elämää suurempi ystävyys rakentuu pikku hiljaa, päivä kerrallaan. Jokainen koirayksilö on oma, ainutlaatuinen persoonansa, johon sinulla on suuri etuoikeus tutustua. Muistathan, että me olemme aina kaverinasi karvaisessa arjessa!

Kaikki koiran elämään

Harkitsetko pikkuisen pennun ottamista, vai joko sinulla on koiraystävä? Kokosimme yhteen ja samaan paikkaan kaiken, mitä karvakuonosi tarvitsee! Liity helposti myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi, eli kanta-asiakkaaksi. Vouh, mitä elämää.

Koiranpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin koiranpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!