Koiran ummetus

Kun kakkaa ei näy eikä kuulu, on huoli sen viipymisestä aivan aiheellinen: ummetus on koiralle erittäin epämukavaa ja pitkään jatkuessaan myös terveysriski. Useimmiten ummetuksen syyt ovat kuitenkin helposti korjattavissa, eivätkä tepsivät konstit edellytä valtavia mullistuksia koiran ja sen omistajien arkielämään.

Kuinka kauan uskaltaa odottaa, kun kakkaa ei kuulu?

Jos koira on hyvävointinen, syö, juo ja liikkuu normaalisti, voi ulostamista odotella päivän tai pari kokeillen kotikonsteja. Jos ongelma vain jatkuu, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Hiljalleen suolistoon pakkautuva kakka venyttää paksusuolta ja voi aiheuttaa pysyviä vaurioita ruoansulatuselimistölle. 

Mistä ummetus johtuu?

Syy 1: ravinnon niukka kuitupitoisuus

Vaikka koira on pääasiassa lihansyöjä, sen ravintoon olisi hyvä kuulua myös jonkin verran kuitua. Kuitu edesauttaa ulostemassan etenemistä suolessa ja ehkäisee näin ummetusta. Lisäksi se luo erinomaiset kasvuolosuhteet paksusuolen hyville bakteereille. 

Lisää siis ummetuksesta kärsivän koiran ruokaan hieman leseitä, sokerijuurikaskuitua tai porkkanaa, tai valitse runsaskuituinen täysravinto. Usein esim. painonhallintaan tarkoitetuissa täysravinnoissa on korkea kuitupitoisuus. Muista lisätä myös nestettä – kuiva kuitu voi jopa pahentaa ongelmaa.

Syy 2: liian vähäinen nesteensaanti

Etenkin kuivamuonaa syövät koirat saavat ravinnostaan niukasti nestettä, eivätkä aina hoksaa juoda riittävästi. Kuivamuonan turvottaminen vedellä voi auttaa. Vaihtoehdoksi kannattaa myös harkita märkä- ja raakaruokia, joissa on korkeampi nestepitoisuus. 

Helteellä koiraa voi innostaa juomaan lisäämällä sen juomaveteen lusikallisen tai pari maittavaa märkäruokaa. Tällöin vesi on hyvä vaihtaa tavallista tiheämmin, sillä ”maustettuna” se ummehtuu nopeasti.

Märkä- ja raakaruoat

Syy 3: liian runsas raakaluiden syöminen

Perinteinen, lihaisiin luihin nojaava BARF-ruokavalio voi aiheuttaa luu-ummetuksen. Sulamaton luuaines on kuivaa ja kovaa, eikä aina etene suolistossa normaalia tahtia. Jos koira kakkaa vaivalloisesti vaaleita, kovia luukikkareita, on ruokavaliota hyvä muokata jo ennen vaikean ummetuksen syntymistä. Yleensä liha- ja kasvisosuuden kasvattaminen ruokavaliossa riittää korjaamaan tilanteen. 

Syy 4: liian vähäinen lenkkeily

Lenkkeilyn vähäisyys aiheuttaa ummetusta kahdella tavalla: kun kakkaamistilaisuuksia on harvoin, koira joutuu pidättelemään ulostetta. Tämä heikentää ulostusrefleksiä ja aiheuttaa massan pakkaantumista suoleen. Toisaalta liikunta edistää suolen liikkeitä ja auttaa siten kakkaa tulemaan normaalisti. 

Syy 5: sairaus tai muu elimistön häiriö

Joskus harvoin ummetuksen taustalla on suolen toimintaan vaikuttava sairaus tai esim. anaalirauhasten tulehdus. Myös edellisen päivän raju ripuli voi vähentää seuraavana päivänä tulostuvan kakan määrää: kun masu on tyhjentynyt perusteellisesti, kestää hetken, ennen kuin seuraava pökäle-erä saapuu.

Myös vierasesine, kuten pehmolelun ahmaistu täyte, lelun pala tai esim. grillaamisesta tähteeksi jäänyt maissintähkä voivat pysäyttää ulosteen matkan suolistossa. Jos koiran tiedetään syöneen vierasesineen, eikä kakka tahdo kulkea, pitää eläinlääkärin puoleen kääntyä välittömästi.

Ummetuksen kotihoito

Aloita hoidon suunnittelu käymällä läpi ja poistamalla ummetuksen todennäköisimmät syyt (ks. ed. kappale). Nesteen ja kuidun tarjoaminen sekä liikunta voivat ratkaista akuutin ummetusongelman hämmentävän helposti. 

Toimintaohje 1: 

Tarjoa koiralle runsaalla vedellä turvotettua, erittäin kuitupitoista ruokaa tai turvotettua kuitulisää, odota pari tuntia ja lähde monipuolista liikuntaa tarjoavalle, reippaalle lenkille. Yleensä tämä riittää, ja iloinen perhetapahtuma on odotettavissa nopeasti.

Muista jatkossa kiinnittää erityistä huomioita koiran veden-, kuidun ja liikunnan määrään. Myös prebioottivalmisteen säännöllinen käyttö voi auttaa normalisoimaan vatsan toimintaa.

Toimintaohje 2 (jos ohje 1 ei tehoa):

Syötä koiralle parafiiniöljyä (annosteluohje 1–5 ml/kg max 3 kertaa päivässä). Parafiiniöljy ei sovellu jatkuvaksi ratkaisuksi krooniseen ummetukseen, vaan kertaluonteiseksi ensiavuksi.

Oman harkintasi tai eläinlääkärin ohjeen mukaan voit kokeilla myös apteekista saatavia, ihmisten ummetuksen hoitoon käytettäviä pienoisperäruiskeita (esim. Microlax). Myös ne on tarkoitettu tilapäiseksi ensiavuksi, eikä niitä ole tarkoitus käyttää jatkuvan ummetuksen hoitoon.

Jos koira on voipunut, kivulloinen ja huonovointinen, oksentelee, tai kakkaaminen selvästi koskee, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Myös toistuva ummetus, johon jatkuva kuidun, nesteen ja liikunnan lisääminen ei tehoa, on hyvä tarkistuttaa eläinlääkärillä.

Haluaisitko lukea lisää hyödyllisiä artikkeleita? Klikkaa tästä artikkelipankin etusivulle.

  • Vinkit ja artikkelit
  • Koiran ummetus
  •