Pimeiden tultua koiran iltalenkeistä voi tulla venäläistä rulettia. Liikenteessä kuolee vuosittain Suomessa useita koiria, joiden hengen heijastin tai valo olisi voinut säästää. Pimeässä lähivaloilla ajava autoilija havaitsee koirasi ja sinut ilman heijastimia noin 50 metrin päässä ja kaukovaloillakin vasta 150 metristä. Jos keli on sateinen tai sumuinen, tilanne on vielä kehnompi.
Syysmyräköissä ja pimeällä koira kannattaa varustaa kunnon ulkoiluvarusteilla: hyvä näkyvyys on teille molemmille elintärkeää. Koiralle kannattaa hankkia huomioliivi tai hyvä heijastava takki ja kiinnittää pantaan tai valjaaseen valo. Koiran heijastin auttaa yli kolminkertaistamaan matkan, jonka päästä autoilija voi karvatassun havaita. Se antaa melkoisesti lisää jarrutusaikaa.
Värikäs koiran huomioliivi parantaa näkyvyyttä valoisaankin aikaan, ja pimeässä kokoheijastava liivi erottuu mainiosti jopa taskulampun valossa. Esimerkiksi metsästyskoirat varustetaan yleensä huomioliiveillä. Mustista ja Mirristä saat koiran heijastinliivien lisäksi hyvin näkyvän heijastinliivin myös kaksijalkaisille. Yhdessä olette näyttävä kaksikko!
Myös hyvä koiran sadevaate on varustettu heijastavilla yksityiskohdilla. Lue lisää koiran sadetakeista.
Pantaan, valjaaseen tai taluttimeen kiinnitettävä valo lisää näkyvyyttä pimeällä todella hyvin. Mustista ja Mirristä löytyvä turvavalojen huipputuote Orbiloc lupaa peräti 5 km näkyvyyden, vedenpitävyyden 100 m asti ja iskunkestävyyden jopa 100 kg asti. Valon voi säätää vilkkumaan tai tasaiseksi.
Huimasti suosiotaan on kasvattanut koiran valopanta. USB-ladattavissa valopannoissa on pieniä valoja ympäri kaulan. Koiran valopanta näkyy jopa 300 m päähän, joka on jo huomattava turvallisuuslisä. Valopanta koiralle löytyy tietysti Mustista ja Mirristä. Little&Bigger Light -valopannat ja Basicin leveän valopannan voit itse leikata juuri koirallesi sopivan mittaiseksi, jolloin saat mukavasti istuvan valopannan myös pienelle koiralle.
Jokainen heijastava varuste tuo lisää näkyvyyttä: valjaat, kaulapannat ja taluttimet ovat yhä useammin heijastavia, tai ainakin niissä on heijastavia yksityiskohtia. Myös itsellesi voit hankkia kokoheijastavan Feel Active Reflective -ulkoilutakin. Ihmisten takki tosin tarvitsee tuekseen myös CE-hyväksytyn heijastimen, sillä vaate ei ole standardien mukainen henkilönsuojain. Mitä enemmän näkyvyyttä, sen parempi! Pimeällä mikään näkyminen ei ole liikaa.