Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Rauhoittumisen opettaminen koiralle

Jos koira voisi seurata kaikkia sisäisiä impulssejaan vapaasti, sen elämä täyttyisi koiramaisista konnuuksista. Ehkä karvakuono jahtaisi kuola poskella autoja, haukkuisi ohikulkijat, singahtaisi pulujen perään ja sukeltaisi penkomaan ja kaivelemaan lähikaupan roskiksia. Koska kaksijalkaiset säätelevät lemmikkien elämää, koirat eivät voi aina kuunnella sisäistä ääntään ja tehdä näin vaan tarvitsevat itsehillinnän jaloa taitoa. Impulssien hillitseminen ei ole luontaista yhdellekään eläimelle. Taito täytyy kouluttaa koiralle aivan kuin mikä tahansa muukin käytös.

Rentoutuminen menee tunteisiin

Itsehillintä ei siis ole sisäsyntyinen taito, ja siksi sen opettaminen kannattaa aloittaa jo koiran ollessa pentu. Hyödyllinen impulssien hallitseminen nostaa niin lemmikin kuin omistajankin elämänlaatua; mielensä malttavan koiran voi ottaa mukaan melkein mihin tahansa. Oikein opetettu itsehillintä ei ole pelkkä mekaaninen taito vaan se ulottuu tehotassun tunteisiin asti. Rento meininki pitää myös stressin loitolla.

”Intiaaniharjoitus”

Harjoituksen tarkoitus on opettaa koira rauhoittumaan ja rentoutumaan vieraissakin paikoissa. Tunnetilojen säätelyn kouluttaminen vaatii omistajalta ennen kaikkea aikaa ja kärsivällisyyttä sekä oman pentunsa elekielen lukemista.

Mene aluksi pennun kanssa ulos rauhalliseen, melko häiriöttömään ympäristöön. Hyviä paikkoja ovat puistot, metsäpolut, leppoisat lähikahvilat…

  • Ota itse mukava asento ja istu alas, jos se on mahdollista. Nyt on tarkoitus vain oleilla.
  • Käyttäydy rauhallisesti, hengitä syvään, pyri itse olemaan rento. Vältä höpöttämistä.
  • Ota pentu lähellesi tai syliisi. Voit myös antaa sen vain seistä vierelläsi, jos se haluaa.
  • Pidä koiraa lähelläsi ja silitä sitä lempeästi ja varmasti. Voimakkaat, pitkät ja rauhalliset silitykset rentouttavat useita koiria.
  • Kun pentu rauhoittuu ja selvästi rentoutuu, voit sanoa sille silittelyn lomassa vihjesanan ”rauhassa”, joka harjoitusten myötä alkaa tarkoittaa koiralle rentoa tunnetilaa.
  • Istuskele vielä leppoisasti paikallasi hetken aikaa ennen kuin jatkat pennun kanssa matkaasi.

Jotkut koirat eivät erityisemmin pidä koskettamisesta ja silittämisestä. Jos sinun koirataimesi kuuluu tähän joukkoon, voit yksinkertaisesti vain pitää pentua lähelläsi silittämättä sitä.

Intiaaniharjoitukseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Vilkkaimmilla viikareilla rauhoittuminen voi viedä hyvän tovin. Jos siis pentu pyörii hyrränä vielä puolen tunnin päästä, älä lannistu ja keskeytä harjoitusta. Itsehillintäharjoituksia on suositeltavaa tehdä useissa eri paikoissa, jotta pentu oppii malttamaan mielensä kaikenlaisissa tilanteissa.

Rauhoittavia leluja koirille

Hauvahyrrä hihnan päässä?

Joskus saattaa tuntua siltä, että pentu ei kykene ajankaan kanssa rauhoittumaan missään tilanteessa. Aloita tällaisen tulisieluisen tassusankarin kanssa harjoitukset kotisohvalla. Ota koira kainaloon ja odota, että se rentoutuu vierelläsi pienen hetken. Kun pennun elekieli kertoo, että se on rauhoittunut, vapauta se. Vasta kun itsehillintä sujuu sisätiloissa, vie harjoitus ulos häiriöttömään ympäristöön.

Miltä näyttää rento rekku?

  • Korvat ovat levolliset eivätkä liiku rauhattomasti ääniä kuunnellen.
  • Koira ei pyöri paikallaan ja yritä katsella joka suuntaan.
  • Rento rekku ei läähätä, livo huuliaan tai yritä nuuskia tauotta.
  • Keho ei näytä jännittyneeltä vaan yleisolemus on levollinen.
  • Rento koira saattaa haukotella, istahtaa tai käydä makaamaan.
  • Koira pitää häntäänsä luontevasti, ei pystysuorana antennina kohti taivasta.

Oman koiran elekieltä on tärkeää oppia seuraamaan ja lukemaan. Elekieli kertoo koiran tunnetiloista valtavasti informaatiota ja auttaa omistajaa näkemään, milloin koira on iloinen, milloin jännittynyt, stressaantunut, hämmentynyt, tyytyväinen… Harjoitus tekee tässäkin lajissa mestarin, joten tarkkaile paitsi omaa pupeloa myös muita koiria. Taitojen karttuessa huomaat, miten monipuolisesti koirat viestivät eleillään!

Haluaisitko lukea lisää koirien käyttämästä elekielestä? Klikkaa artikkeliin täältä.

Koiranpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin koiranpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!