Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Vaatteet koiralle - mitä ja miksi?

Koirien vaatteisiin liittyy toisinaan ennakkoluuloja, mutta turhaan: niukkaturkkinen tai karvaton koira palelee siinä, missä ihminenkin ilman vaatteita, ja voi paremmin säältä suojattuna. Sisätiloissa valtaosan vuorokautta viettävän tuuheaturkkisenkaan koiran pohjavilla ei välttämättä kasva niin tiheäksi, että se riittäisi suojaamaan palelulta kylmimpien pakkasten aikaan.

Kylmettymisestä ei ole koiralle hyötyä, eikä se karaise lemmikkiä terveemmäksi – päinvastoin. Myös turkin jatkuva kastuminen voi aiheuttaa ongelmia.

Miten valita oikea vaatekoko koiralle?

Näin mittaat koirasi!

  • Selän pituus mitataan säästä hännän tyveen. On tärkeää, että koira seisoo perusasennossa selkä suorana.
  • Kaulanympärys mitataan kaulan paksuimmasta kohdasta, joka on lähinnä rintaa
  • Rinnanympärys mitataan aivan etujalkojen takaa kohdasta, jossa rintakehä on syvin.
  • Vyötärönympärys mitataan aivan takajalkojen edestä kohdasta, jossa vyötärö on kapeimmillaan.
  • Etujalan pituus mitataan jalan sisäpuolelta rintakehästä nilkkaan.
  • Takajalan pituus mitataan jalan sisäreunaa pitkin kinnertä kohti.

Ulos myös koiranilmalla

Myötä- ja vastamäissä, läpi tuulen ja tuiskun, yksi asia on varma: nelijalkaiset perheenjäsenemme tarvitsevat päivittäisen ulkoilunsa riippumatta siitä, kuinka kylmää, tuulista, pimeää tai sateista ulkona on.

Kaikki koirat eivät juurikaan kestä kylmää, sadetta ja tuulta. Koiranomistajana sinä voit auttaa karvakuonoasi nauttimaan ulkoilusta jokaisella säällä. Ehkäise ongelmia hankkimalla heiluhännälle kunnolliset sadevarusteet pohjoisiin sääoloihimme. Koirille löytyy monenlaisia sadetakkeja käyttäjän maun ja ominaisuuksien mukaan. Ja jos sataa kissoja ja koiria, voi paras ratkaisu olla kokohaalari, joka suojaa koko koiran varpaisiin asti. Vaatteiden täytyy istua hyvin ja mukautua koiran liikkeisiin. Paras materiaali on kevyt ja kahisematon, ja saumojen pitäisi olla teipatut vedenpitävyyden varmistamiseksi. 

Mistä koiran vilun tunnistaa?

Kylmyydestä kärsivä koira hakeutuu usein köyryyn asentoon. Se vetää häntänsä koipien väliin, litistää korvansa pitkin päätä ja näyttää surkealta. Palelevia tassuja nostellaan, joskus jopa onnutaan. Lihakset värisevät ja hampaat saattavat kalista aivan kuin viluisilla ihmisilläkin.

  • Tärinällä lemmikki pyrkii nostamaan kehonsa lämpötilaa

  • Pelokasta muistuttavalla asennolla se yrittää pitää lämmönhukan mahdollisimman pienenä etenkin kainaloiden ja nivusten alueelta, jossa suuret verisuonet ovat pinnassa.

Pieniä ja ohutturkkisia paleltaa eniten

Koirayksilöiden kyky säädellä kehonsa lämpötilaa vaihtelee. Pieni koko ja pohjavillaton tai kokonaan puuttuva karvapeite altistavat lemmikin vilulle. Lenkkeilyvauhdillakin on väliä: liike tuottaa lämpöä.

Rauhallista vauhtia tassutteleva tai pitkiä aikoja paikallaan seisoskeleva koira palelee todennäköisemmin kuin rivakasti liikkuva lemmikki. Lämmönsäätelykykyyn voivat vaikuttaa myös aineenvaihdunnalliset sairaudet: jos karvakuono vaikuttaa jatkuvasti suhteettoman viluiselta turkin paksuuteen ja oleskelulämpötilaan nähden, voi olla viisasta kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Lämpö suojelee lihaksia

Kylmyys voi aiheuttaa urheileville ja muuten reippaasti spurttaileville eläimille revähtymiä. Treenivuoroaan kylmässä autossa odottava koira tarvitsee ennen suoritustaan ja sen jälkeen huolellisen lämmittelyn. Karvaisen harrastuskaverin ylle heitetty mantteli auttaa suojaamaan suuret lihasryhmät ja on nopea pukea tai riisua.

Myös koirapuistossa tai pellolla revittelevät lemmikit on hyvä liikuttaa tarvittaessa vaatetettuina lämpimiksi ennen riemukasta riehumista. Manttelin tai haalarin voi napata pois kirmailun päästyä vauhtiin ja pukea jälleen, kun vauhti alkaa hidastua. Näin vältytään myös kaverikoiran hampaiden aiheuttamilta repeämiltä vaatteessa.

Varjele kutisevaa ihoa kosteudelta

Mitä ulkoilu sateella voi aiheuttaa koiralle?

Karvapeite ei välttämättä ehdi kuivua kunnolla ulkoilujen välillä, ja kosteus pääsee hautomaan jo valmiiksi vaurioitunutta ihoa kohtalokkain seurauksin.

Kun Suomen vuodenajat koettelevat koiria ja niiden omistajia useamman viikon sadejaksoilla, voi vettä pitävä haalari tai sadetakki tehdä arjesta molemmille mukavampaa: lemmikki pysyy kuivana ja perheenjäsenet säästyvät kotiin kantautuvalta kuralta.

Iho-ongelmista kärsivälle koiralle turkin jatkuva kastuminen lumi-, vesi- tai räntäsateessa voi aiheuttaa:

  • epämukavaa kihelmöintiä

  • ihon / tassujen sienitulehduksia

  • muita kiusallisia vaivoja

Saa näyttää kivalta!

Koirien vaatteissa käytetään nykyään useimmiten samaa korkealaatuista tekniikkaa kuin ihmisillä: hengittäviä, vettä pitäviä ja kahisemattomia kankaita ja pehmeitä vuorimateriaaleja. Istuvuuteen panostetaan erityisesti, sillä vaatteesta ei ole iloa, jos koira kieltäytyy pitämästä sitä päällään. Leikkauksilla ja joustokappaleilla pyritään varmistamaan, että raajat pääsevät liikkumaan jokaisessa askellajissa vapaasti.

Funktionaalisuudestaan huolimatta koirien vaatteet eivät nykyään näytä tylsiltä: värit ja kuosit mukailevat ihmisten vaatemuotia. Tiesitkö, että myös koirille on oma versionsa Rukan keltaisesta klassikkosadetakista?

Näitä lemmikit pukevat ylleen

Suojaa lemmikkisi säältä ja muista myös helposti palelevat tassut: tossuvalikoimassa on nykyisin vaihtoehtoja joka tarpeeseen.

Kysy meiltä!