Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiranpennun sisäsiisteys

Koiranpennun sisäsiisteys on tärkeä osa sen kasvatusta. Aluksi pentu ei vielä hallitse virtsan ja ulosteen pidättämistä samalla tavalla kuin aikuiset koirat. Onkin odotettavaa, että pentu tekee tarpeensa sisälle ensimmäisten elinviikkojen ja jopa -kuukausien ajan. Pissaralli on pennun varhaisina viikkoina raskasta, mutta ahkera, johdonmukainen ja lempeä harjoittelu palkitaan.

Kuinka usein ulos?

Jotta pentusi oppisi mahdollisimman nopeasti sisäsiistiksi, se tulisi varhaisviikkoina viedä päivisin ulos noin tunnin välein. Tämän lisäksi tulisi pentu viedä tarpeilleen myös: 

  • välittömästi päiväunien jälkeen
  • kesken riehakkaiden leikkien
  • heti ruokailun jälkeen

Vie pentusi tuttuun, rauhalliseen pissapaikkaan ja oleile siinä niin kauan, että se tekee tarpeensa. Sen jälkeen kehu pentua ja vietä vielä pieni, mukava hetki ulkona ennen kuin suuntaat takaisin kotiin. Jos syöksyt joka kerta sisälle välittömästi pennun pissatuokion jälkeen, pentu yhdistää pikavauhtia nämä asiat toisiinsa ja saattaakin alkaa pidättää pissaa ulkona! Näin viisaita koiratenavat ovat. 

Pidä aina avaimet ja helposti puettavat kengät sekä päällysvaatteet käsillä. Pennulle kannattaa hankkia helposti puettava, pikalukollinen kaulapanta, joka mahdollistaa salamasyöksyn pihalle. Pissa, kun ei odota. 

Hups! Ei hätää, näillä korjaat vahingon hetkessä:

Koiranpennun tarpeet ei-toivotussa paikassa? 

Pieni koiranpentusi ei ole ”vesitiivis”, eikä kykene vielä pidättämään tarpeitaan, vaan se tekee tarpeensa hallitsemattomasti. On siis vain ajan kysymys, milloin astut lätäkköön. Pissa- ja kakkavahingot kuuluvat pentuarkeen, mutta miten tulisi toimia, kun läjä löytyy pöydän takaa ja pissalätäkkö lainehtii olohuoneen parketilla? Muista, että jokainen pennunomistaja seisoo ainakin kerran elämässään lätäkössä sukka märkänä ja kakka varpaiden välissä! Usein pentu pyrkiikin hakeutumaan tarpeilleen paikkaan, jossa tassut eivät liiraa alta. Siksi matot kannattaa laittaa ensimmäisiksi kuukausiksi varastoon ja sisustaa koti elegantisti pissa-alustoilla. Simple Solution-tuotteet tarjoaa aidosti toimivia ja yksinkertaisia ratkaisuja eläintalouden siisteyden ylläpitämiseen.

Huomio koulutuksessa nämä asiat:

  • Älä koskaan toru tai rankaise pentua. Olisi epäreilua koiraa kohtaan rankaista sitä asiasta, jota se ei kykene tekemään – pidättämään. Muista, että vahinko on todellakin vahinko.
  • Siivoa pissat tai kakat eleettömästi pois, ilman sen suurempaa numeroa. Jotta pissan haju ei jää kummittelemaan ja houkuttele pentua samaan paikkaan uudelleen, käytä entsymaattista pesuainetta.
  • Jos tarpeet löytyvät aina samasta paikasta, siirrä pissa-alusta siihen, tai estä pääsy tuohon paikkaan rajaamalla se koira-aitauksella.

Miksi koiranpentua ei saisi rangaista vanhingoista? 

Toruminen tai rankaiseminen ei ole reilua, koska se ei opeta pennulle mihin hänen tulisi tehdä tarpeensa. Päinvastoin epävarmapentu saattaakin alkaa hakeutua tarpeilleen muihin huoneisiin, ja näin piiloon omistajan katseilta. Valitettavan monet sisäsiisteysongelmat saavatkin alkunsa liian harvoista ulkoilutusväleistä sekä siitä, että sisälle pissaamisesta on rankaistu koiraa. On tärkeää ymmärtää, että pennun sisäsiisteyden opettaminen vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaista ohjausta sen sijaan, että rangaistaisiin virheistä. 

Pentu pissaa sisälle ulkoilun jälkeen? 

Menevätkö pennun sisäsiisteyongelmat jo yliajalle koulutuksesta huolimatta? Jos koira toistuvasti virtsaa sisälle ja opettamisesta huolimatta se jättää yksinollessa matolle yllätyksiä, on tärkeää selvittää syy siihen, miksi koira toistuvasti tekee tarpeensa sisälle. Sisäsiisteysongelmat voivat aiheuttaa epähygieenisiä ongelmia, taloudellista rasitusta ja turhautumista. Syitä sisäsiisteysongelmille on useita, mutta on tärkeää selvittää, onko kyse käytöshäiriöstä vai terveysvaivasta ja näin omistaja voi kääntyä oikean ammattilaisen puoleen. 

Kyykkäys vai koiven nosto – selvitä täältä millainen pissailija sinun pentusi on: Koira pissaa sisälle – Mitä tehdä? | Musti ja Mirri 

Koiranpennun sisäsiisteys

Koiranpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin koiranpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!