Erilaiset hoitotoimenpiteet, kuten kynsien leikkaaminen, kuuluvat myös kissan elämään. Jo pentuaikana niistä kannattaa tehdä mukavia rutiineja. Uutta asiaa opetellessa itse toimenpide ja siihen käytettävät välineet yhdistetään johonkin, mistä pentu todella pitää, useimmiten herkullisiin makupaloihin. Säännöllisten toistojen kautta pentusi alkaa rakastaa kynsien leikkaamista – tai ainakin sietää sitä.
Pennun kynsien leikkaaminen jännittää usein omistajaa
yleisimpiä kysymyksiä ovat:
Miksi kissan kynsiä kannattaa leikata?
Etenkin sisäkissojen kynnet eivät yleensä saa tarpeeksi kulutusta, joten niitä kannattaa tarkkailla ja leikata säännöllisesti. Tarkastus on hyvä tehdä 1–2 viikon välein, mutta huomaat kyllä milloin pentusi kynnet ovat liian pitkät viimeistään, kun se tulee leipomaan niillä mahaasi.
Kynsien leikkaaminen ehkäisee monenlaisia pieniä ja suuria haavereita:
Kuinka paljon uskaltaa leikata?
Kissan kynsien leikkaaminen on ehkä jopa helpompaa kuin koiran, koska kynnestä tarvitsee leikata vain sen terävä pää. Kynsistä näkee yleensä helposti, missä vaaleanpunainen ydin on, ja kunhan siihen ei osu leikatessa, on kaikki hyvin. Jos ytimeen vahingossa leikkaa, on tuloksena verenvuotoa ja ehkäpä säikähtänyt pentu, mutta ei mitään sen vakavampaa.
Niks ja naks – tartutaan toimeen
Harjoittelu kannattaa aloittaa kissanpennun ollessa raukea. Näin sen on helpompi pysyä paikallaan ja sietää koskemista.
Jotta toimenpiteen harjoittelu olisi mukavaa ja mahdollisimman stressitöntä, voit ottaa tavoitteeksesi leikata vain yhden kynnen per päivä.
Tiesitkö tämän?
Kynsi kannattaa leikata niin, että sakset ovat pystysuunnassa. Tällöin saksien ei tarvitse leikata kynttä yhtä paksusti kuin jos käyttäisi niitä vaakasuunnassa ja ne ikään kuin puristavat leikkauskohdan littanaksi. Tämä auttaa siihen, että kynsi ei ala liuskoittua tai lohkeilla.