Royal Canin Veterinary Diet Dog Sensitivity Control
Koiran allergiaoireiden hallintaan suunniteltu täysravinto. Käyttöaiheita mm. kutina, ihottuma, hilseily, ripuli ja muut ruoka-aineintoleranssiin liittyvät oireet.
- Rajoitettu proteiininlähteiden määrä auttaa kontrolloimaan yliherkkyysoireita ja tunnistamaan niiden aiheuttajat
- Sisältää EPA- ja DHA-rasvahappoja, joiden tehtävänä on tukea ihon ja suoliston hyvinvointia.
- Pääraaka-aineina ankka ja tapioka, joille useimmat koirat eivät ole aiemmin ravinnossaan altistuneet. Allergisen reaktion voivat aiheuttaa vain raaka-aineet, joille koira on altistunut ennen yliherkkyyden puhkeamista.
Täysravintoa voi käyttää joko eliminaatiodieetin pohjana tai jatkuvassa käytössä eläinlääkärin ohjeen mukaan.
Käännythän eläinlääkärin puoleen ennen lääkinnällisen erityisruokavalion käyttöönottoa! Huolehdi myös koirasi terveydentilan seurannasta – ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin, mikäli uusia oireita ilmenee.
Lue myös artikkeli koiran iho-oireista: ihottuma ja karvanlähtö
tapioka, kuivattu ankanlihavalkuainen, kasvikuidut, hydrolysoitu siipikarjaproteiini, eläinrasvat, juurikaskuitu, kalaöljy, kivennäisaineet, soijaöljy, psylliumin kuoret ja siemenet, frukto-oligosakkaridit, isosamettikukkauute (luteiinin lähde). Valkuaisainelähteet: kuivattu ankanlihavalkuainen, hydrolysoidut siipikarjavalkuaiset. Hiilihydraattilähde: tapioka
Raakavalkuainen: 21,0% - Raakarasva: 9,0% - Tuhka: 8,0% - Raakakuitu: 4,5% - Kg:ssa: Välttämättömät rasvahapot (linolihappo): 17,6 g - EPA/DHA: 3,5 g - Omega-3-rasvahapot: 7,5 g
LISÄAINEET (kg:ssa): Ravitsemukselliset lisäaineet: A-vitamiini: 26500 KY, D3-vitamiini: 800 KY, E1 (Rauta): 40 mg, E2 (Jodi): 3,6 mg, E4 (Kupari): 15 mg, E5 (Mangaani): 53 mg, E6 (Sinkki): 150 mg, E8 (Seleeni): 0,25 mg - Säilöntäaineet - Hapettumisenestoaineet
Tuotekoodi:
120290
Kategoria:
Valmistusmaa:
Puola
Koko:
14 kg
Merkki:
Sarja:
Ruuan tyyppi:
Täysravinto
Eläimen ikä:
Aikuinen
Ruokinnan erityistarpeet:
Hyväksi ruoansulatukselle / Ihon ja turkin hyvinvointi / Herkkä / Herkkä ruoansulatus
Lemmikin aktiivisuus:
Normaali
Koiran koko:
jättisuuri >45kg / suuri (26-44kg) / pieni (alle 10kg) / erittäin pieni (alle 4kg)