Koiran juoksuaika

Yhtäkkiä huomaat, että pieni ja leppoisa koiranpentusi kulkee kaiken aikaa nenä maassa ja sanasi kaikuvat kuuroille korville. Aiemmin kaikkia tasapuolisesti rakastava intomieli räyhää nyt ohikulkijoille ja liruttelee jokaisen postilaatikon kulmalle. Mitä ihmettä on tapahtumassa?

Kyseessä on todennäköisesti normaali kehitysvaihe: Pentusi on saavuttamassa sukukypsyyden.

Nartun juoksuaika

Rodusta ja yksilöstä riippuen nartun ensimmäinen juoksuaika (sama kuin ”kiima-aika”) alkaa noin 6 kk–15 kk iässä. Pienten rotujen koirakaverit saavuttavat sukukypsyyden aiemmin kuin niiden suurikokoiset lajikumppanit. Juoksuaikana narttu on hormonaaliselta tilaltaan hedelmällisessä vaiheessa ja voi tulla tiineeksi, jos se pääsee parittelemaan uroskoiran kanssa.

Erityisesti ensimmäistä juoksuaikaa edeltävänä aikana, nartun sisäsiisteyskyvyt saattavat hetkellisesti heiketä ja se saattaa lirautella pissoja myös sisälle. Tämä on normaalia ja viisas omistaja ulkoiluttaakin koiraansa tällöin useammin. Myös käytöksessä näkyy usein muutoksia:

  • Narttu kiinnostuu ulkona tavallista enemmän hajuista ja saattaa alkaa merkkailla. 
  • Jotkut neitikoirat ovat hiukan äreitä käytökseltään ja tavallista haukkuherkempiä.
  • Koira saattaa olla hieman ”omissa maailmoissaan” ja siihen on vaikea saada kontaktia.

Muitakin käytösmuutoksia saattaa esiintyä yksilöstä riippuen. Osoita ymmärrystä ja kärsivällisyyttä koiraasi kohtaan. Hormonaalisen toiminnan muutokset ovat rankkoja ennen kaikkea karvakorvalle itselleen.

Juoksujen kesto

Juoksuaika kestää usein kokonaisuudessaan noin 3–4 viikkoa, mutta tässä on suuria eroja yksilöiden välillä. Jotta ei-toivotut tiineydet voidaan välttää, narttu tulee pitää ulkoillessa kytkettynä koko juoksujen ajan ja varmistaa, että urokset eivät pääse hurvittelemaan sen kanssa eli nousemaan sen selkään ja ”astumaan” narttua. Koirapuistoihin ei ole syytä mennä lainkaan tuona aikana, vaikka puistossa ei olisi muita koiria. Kiima-aikaisen tytön viettelevä tuoksu jää leijumaan päiväkausiksi koirapuistoon ja sekoittaa poikkeuksetta kulmakunnan häntäheikkien päät. Pelkät hajut voivat aiheuttaa urosten välillä kiivaita tappeluita ja vähintäänkin nostaa stressitasoa.

Juoksuaikojen väli vaihtelee kovasti eri yksilöillä, mutta useimmilla nartuilla se on noin 6 kk.

Mistä tiedän, milloin NE alkaa?

Juoksuaikaa edeltävät usein käytösmuutokset, hajuista kiinnostuminen ja merkkaileminen pissaamalla. Kun nartun juoksut sitten alkavat, sen sukuelimet turpoavat ja se alkaa tiputella veristä vuotoa. Tällöin sille puetaan ylle istuvat, mutta mukavat juoksuhousut, jotta se voi oleilla sisätiloissa tahraamatta kotia. Koiran takajalat pujotetaan niille varattuihin reikiin ja häntä sovitetaan housujen keskelle ommellusta aukosta ulos. Housut kiristetään sopiviksi niin, että ne pysyvät napakasti päällä, mutta eivät purista koiraa.

Juoksuhousujen ”haaraosaan” laitetaan side, (esimerkiksi ihmisille tarkoitettu pikkuhousunsuoja tai terveysside) johon vuoto imeytyy, ja joka vaihdetaan muutaman tunnin välein. Siteen vaihdon yhteydessä alapää on hyvä puhdistaa pyyhkimällä se esimerkiksi eläimille tarkoitetuilla kosteuspyyhkeillä. Useimmat nartut pyrkivät puhdistamaan itseään, jolloin ne saattavat yrittää repiä housuja pois. Tällöin kannattaa kiinnittää koiran huomio muihin touhuihin: Kutsu se vaikka iloiseen leikkiin tai anna herkullinen puruluu syötäväksi.

Huomioi tämä

Muista ottaa housut koirasi päältä pois, kun viet sen ulkoilemaan, jotta se voi tehdä normaalisti tarpeensa!

Mitkä ihmeen ”tärppipäivät”?

Kun nartun juoksuja on kestänyt noin 1–2 viikkoa, vuotoerite vähenee, vaalenee ja sukuelinten turvotus laskee. Tärppipäivinä narttu on erityisen halukas parittelemaan ja se saattaa myös alkaa itse ”nylkyttämään” muita lemmikkejä, huonekaluja, leluja tai omistajan jalkaa. Tärppi kestää yleensä muutamia päiviä, mutta narttu saattaa olla halukas parittelemaan 1–2 viikonkin ajan. Kasvattajat, jotka haluavat astuttaa nartun, vievät sen riiuureissulle uroksen luo tärppipäivinä. 

Housut jalassakin voi olla hauskaa!

Juoksuhousujen pukeminen ja päällä pitäminen tulee opettaa koiralle, kuten mikä tahansa muukin taito. Hanki pöksyt hyvissä ajoin ennen H-hetkeä ja totuta koira käyttämään niitä, pukemalla ne pienen pieniksi hetkiksi päälle. Voit yhdistää housujen pitämisen mukaviin asioihin: samalla kun puet housut koiralle, palkitse sitä. Kun housut ovat tukevasti kohdillaan, anna koiralle välittömästi esimerkiksi herkullinen puruluu ja jätä juoksuhousut luun syömisen ajaksi päälle. Kun koira lopettaa luun syömisen, poista heti juoksuhousut. Pienellä treenillä ja vaivalla teet nartullesi tylsästä asiasta maailman siisteimmän jutun – kirjaimellisesti!

Pöksyt puhtaaksi – pöpöt kuriin

Hanki koirallesi kahdet juoksuhousut, jotta voit laittaa välillä toiset pesuun. Puhtaat pöksyt ja raikas peppu on jokaisen kuonolaisen perusoikeus. Pesemättömissä pöksyissä erilaiset pöpöt ja bakteerit muhivat ja saattavat aiheuttaa kutinaa ja erilaisia vaivoja. Oikeankokoisten juoksuhousujen valintaan saat apua kaikista Musti ja Mirri -myymälöistä. Pöksyjä saa sovittaa koiralle, jos sillä ei ole parhaillaan juoksuaikaa.

Henkilökuntamme suosittelee!

Hanki kotiisi entsymaattiset pesuaineet tahranpoistoa varten. Pesuaineet soveltuvat melko lailla kaikille kodin pinnoille ja -tekstiileille ja ne poistavat niin tahrat kuin hajutkin tehokkaasti.
 

Haluaisitko lukea lisää hyödyllisiä artikkeleita? Klikkaa tästä artikkelipankin etusivulle.