Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on ollut maatilojen yleismies Jantunen jo 1700–1800-luvulta asti. Pihis on edelleen mitä parhain talonmies: se on aina tietoinen mitä naapurustossa tapahtuu. Se haukkuu hiipparit, retuuttaa rotat ja huolehtii tunnollisesti, että omistaja ei vajoa yksinäisyyteen. Rotu on myös oiva harrastuskoira.

Tietoja tanskalais-ruotsalaisesta pihakoirasta

  • Alkuperä: Tanska ja Etelä-Ruotsi
  • Paino: 6-9 kg
  • Elinajanodote: 11–13 vuotta
  • Ulkomuoto: Pienikokoinen ja tiivis paketti. Hieman suorakulmainen runko ja suhteellisen pieni pää. Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai töpö.
  • Persoonallisuus: työskentelyintoinen, valpas ja tarkkaavainen, energinen ja eloisa, omatoiminen, rohkea, avoin, seurallinen.
  • Liikunnan tarve: keskitasoa/suuri
  • Säkäkorkeus: urokset 34-37 cm, nartut 32-35 cm

Kenelle rotu sopii?

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on työmyyrä, joka tarvitsee paljon fyysistä ja henkistä puuhaa. Pihis ei ole turhan tarkka siitä, mitä tehdään, kunhan tehdään. Se osallistuu nimensä mukaisesti mielellään pihahommiin: kaivaa kukkasipulit maasta, karkottaa kasvimaalta myyrät, varastaa työrukkaset ja tonkii kompostia. Pihakoira ei nipota reviirin rajoista, se käy hoitamassa samat hommat myös naapurissa.

Koska rotu on touhukas duunari, se sopii puuhakkaalle ja kursailemattomalle ihmiselle. Rotu soveltuu myös perhekoiraksi, joskaan sitä ei tule jättää lapsen vastuulle. Tanskalais-ruotsalainen pihakoira tarvitsee perusteellisen kasvatuksen. Sen kanssa hedelmällisin yhteistyö syntyy älyllä ja lempeydellä – ei koskaan voimalla tai pakotteilla. Hyvän kontaktin juuret luodaan pihiksen kanssa sen ollessa vielä koirantaimi. Rotu taipuu ominaisuuksiensa vuoksi hienosti moneen koiraharrastukseen. Pihis ei ole kuitenkaan ryppykuonoisen suorittajan valinta, sillä sen motivoiminen on joskus haastavaa eikä se kestä useita toistoja koulutustilanteissa. Jos omistajan hyveisiin kuuluu pitkäjänteisyys ja kyky repiä huumoria koiran luovista ratkaisuista, siitä saa kuitenkin oivan harrastuskaverin.

Ei mihinkään perustuvan tutkimuksen mukaan pihiksen omistaja on kuin koiransa: seurallinen ja hitusen utelias veijari, monipuolinen puuhailija ja melko suurpiirteinen touhutassu, joka hoitaa oman pihansa lisäksi vähän naapurinkin tonttia.

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran yleisimmät sairaudet

Pihiksellä tavataan jonkin verran mm. erilaisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia, silmäsairauksia, allergioita ja atopiaa. Rotu kuuluu ns. PEVISA-ohjelmaan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva polvi- sekä silmätarkastuslausunto. Ennen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran hankkimista suosittelemme lämpimästi tutustumaan rotukohtaiseen jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO), josta löytyy kattavasti tärkeää tietoa rodun terveystilanteesta.

Tiesitkö? Rotuun voi syntyä tassutovereita kaikenlaisilla hännän pituuksilla: töpöhännistä täysmittaisiin huiskuihin.

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran persoonallisuus

Pihis on perusluonteeltaan hitusen herkkä, seurallinen, vilkas ja toimintatarmoinen Puuha-Pete. Useimmilla yksilöillä on rotan- tai ainakin hiirentappajan vaistot ja rotu on myös aivan hirmuisen pätevä ovikellon korvike. Pihakoira rakastaa käyttää karvaisia kaivureitaan kuoppien ja kasojen tonkimiseen ja syttyy sekunnissa leikkimään lasten kanssa. Koska rotu on eloisa ja todella monipuolinen puuhastelija, se ei sovi sohvaperunaksi. Pitkäkestoinen rotutyypillisen toiminnan puute purkautuu varmasti ei-toivottuina käytöksinä. Kaiken tohinan vastapainoksi pihakoira tarvitsee silti omaa mamia/ papia ja sylkkyaikaa kaiken ”hirmu-tärkeiden-töiden" keskellä ja se kömpii mielellään saman vällyn alle torkkumaan.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira – kokemuksia

Ennen kuin teet lopullista päätöstä rodun valinnan suhteen, on suositeltavaa tutustua rohkeasti rodun kasvattajiin ja heidän kasvatteihinsa. Näin laajennat näkemystäsi ja kuulet kokemuksia arkielämästä tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran kanssa. Käy juttelemassa myös rodun harrastajien kanssa näyttelykehän ja agility-kentän laidalla. Pysäytä rohkeasti kadulla vastaantulevat pihistelijät ja kysele myös ”tavallisten” omistajien kokemuksia rodusta. Kaikkien rotujen sisällä on valtavasti eroja koirayksilöiden välillä, eikä pihakoira tee poikkeusta.

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran turkki

Pihiksellä on sileä, lyhyt turkki, eikä sillä ole yleensä pohjavillaa, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Rotu ei ole kovin ”pakkasenkestävä” vaan se kaipaa viimalla ja kylmällä suojaavia vaatteita. Pihakoiran karvapeite on hyvin helppohoitoinen: harjaus ja pesu tarvittaessa riittävät.

Kysymys: Miten tanskalais-ruotsalainen pihakoira eroaa terriereistä?

Vastaus: Kuten monet terrierit, pihiskin on energinen, vilkas ja työskentelyintoinen koira. Arjessa se ei kuitenkaan ole yleensä yhtä tulinen ja säpäkkä sähikäinen vaan on temperamentiltaan tasaisempi ja pehmeämpi. Vaikka rotu hoitaa rotat ja muut pienjyrsijät pieteetillä pois pihalta, se ei ole varsinaisesti metsästyskoira eikä sillä ole yhtä kiihkeää intoa riistalle. Pihis on myös hitusen tietoisempi reviirinsä rajoista: rotu pysyy yleensä huutomatkan päässä, kun taas terrierin reviirin rajat kulkevat jossain Kiinan kohdalla.

Etsitkö tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pentuja?

Löydät kasvattajalistan rotuyhdistyksen internet-sivuilta. Lisäksi voit tutkia kasvattajien koirien sukutauluja sekä mm. terveys- ja kilpailutuloksia Kennelliiton Jalostustietojärjestelmästä. Jos päädyt huolellisen selvitystyön tuloksena pihiksen omistajaksi, olet tehnyt oivan valinnan.

Huomioithan, että pikkupiraijan ensimmäinen elinvuosi on monella tavalla ratkaiseva. Muistathan sosiaalistaa pentuasi runsaasti ennen 12 viikon ikää. Koiranpentuoppaan ja ohjeet löydät täältä.

Eläinkouluttajan täsmävinkit tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pennun omistajalle:

  1. Luoksetulo: Kiinnitä pennun kanssa aivan erityistä huomiota luoksetulon kouluttamiseen. Eloisa, rohkea rämäpää ottaa heipat hyvin helposti ja siksi toimiva luoksetulo on koiran paras henkivakuutus. Lue treeniohjeet ja katso video täältä.

  2. Luopuminen: Harjoittele joka päivä luopumista eli ”jätä”-harjoitusta. Siitä on paljon hyötyä myöhemmin, kun villin viikarin vahtivaistot ottavat vallan. Lue ohjeet ja katso video täältä.

  3. Yhteistyö: Pihikselle on opetettava pienestä pitäen, että omistajan kanssa työskentely on Wau ja Jees! Useimmat karvapiraijat rakastavat riehakkaita leikkejä ikioman ihmisen kanssa. Leikki luo erinomaisen pohjan yhteistyölle ja hyvälle kontaktille. Katso video ja lue lisää siitä, miten leikki lähentää!

P.S. Huomioithan, että jokaisen koirarodun sisällä on suurta vaihtelua yksilöiden persoonallisuudessa ja terveydessä.

Kaikki koiran elämään

Harkitsetko pikkuisen pennun ottamista, vai joko sinulla on koiraystävä? Kokosimme yhteen ja samaan paikkaan kaiken, mitä karvakuonosi tarvitsee! Liity helposti myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi, eli kanta-asiakkaaksi. Vouh, mitä elämää.

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!