Minulla on 4-vuotias Face Blue Dog -rotuinen koira. Kun hän oli 4 kuukauden ikäinen, hän sairastui ja joutui tiputukseen puoleksi päiväksi. Eläinlääkäri käski minun mennä kotiin ja palata myöhemmin hakemaan hänet. Sen jälkeen hänelle kehittyi pelko yksin jäämisestä.
Olen käynyt koirakoulussa ja kokeillut monia eri menetelmiä, mutta neljän vuoden aikana tilanne ei ole parantunut. Hän seuraa minua kuin varjo 24 tuntia vuorokaudessa – olipa kyseessä vessassa käynti, nukkumaan meno, ruoanlaitto tai pihatöiden tekeminen. Kun menen ulos esimerkiksi torille, hän alkaa heti ulvoa ja haukkua. Kun seuraan kameraa, näen hänen olevan levoton: hän ulisee, odottaa, ei nuku. Minulle tulee todella paha mieli nähdä, kuinka hän pelkää olla yksin.
Koira on allerginen kanalle, mutta ei maidolle. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa Adaptil chew -makupalaa sekä Adaptil transport -suihketta. Annoin puoli palaa chew-makupalaa ja suihkutin Adaptil transportia hänen sängylleen. Noin 45 minuutin kuluttua huomasin, että hän ei enää itkenyt, kun menin yläkertaan. Hän vain istui ja katsoi etäältä. Kun hän meni nukkumaan, hän valitsi oman sänkynsä eikä tullutkaan syliini nukkumaan.
Tänä aamuna, kun kävin viemässä roskat, hän istui ikkunalla ja katsoi, mutta ei itkenyt. Seurasin taas kameraa. Myöhemmin kun imuroin, hän nukkui rauhassa eikä seurannut minua.
Olen todella iloinen, sillä nyt hän pystyy tekemään asioita, joita hän haluaa, ilman että hänen tarvitsee olla huolissaan siitä, mihin äiti menee.
