Suomessa on käynnissä kissakriisi. Vuosittain löytöeläintaloihin päätyy jopa 10 000 kissaa, ja koronan jäljiltä adoptiojonossa on poikkeuksellisen paljon myös koiria.

Eläinsuojat ja sijaiskodit ovatkin ääriään myöten täynnä. Jotta yhdistykset voivat jatkaa uusien eläinten auttamista, täytyy niiden hoivissa oleville eläimille löytää ensin rakastavat kodit.

Turun Kissatalosta lähetettävällä Adoptiolivellä haluammekin muistuttaa adoptoinnin ja sijaiskodin tarjoamisen mahdollisuudesta. Päätös eläimen ottamisesta on kuitenkin aina iso, ja sitä tulee harkita huolellisesti. Harkinnan tueksi suosittelemme lukemaan SEY:n oppaat Hyvinvoiva kissa tai Hyvinvoiva koira

Nämä lemmikit etsivät itselleen juuri nyt kotia

Useimpien Musti ja Mirri -myymälöiden edestä lähtee lauantaina 18.11. klo 12 yhteislenkki, johon osallistumalla kartutat eläinsuojille lahjoitettavaa ruokapottia.

Jokaista lenkkeilijää kohti lahjoitamme kilon ruokaa, ja tarvittaessa voit osallistua myös etänä!

Kaikki lemmikit ansaitsevat rakastavan kodin. Adoptoimalla koiran tai adoptoimalla kissan saat uuden perheenjäsenen ja autat samalla hylättyä lemmikkiä. 

Adoptoidut lemmikit voivat olla joko aikuisia tai pentuja. Adoptoiduilla lemmikeillä voi olla haastava tausta, minkä vuoksi niillä voi olla käyttäytymishaasteita, kuten pelkoja tai eroahdistusta. Lue lisää Mustin ja Mirrin artikkelista lemmikin adoptoinnista. Katso parhaat vinkkimme, jotta elämä rescue koiran tai rescue kissan kanssa olisi mahdollisimman sujuvaa.