Miau, Olen Herra Pesonen ja kaksi ihmistä, jotka rapsuttaa minua mahan alta ja muutenkin hellivät minua, ostivat hiljattain erikoisen härvelin minulle. Ensin ihmettelin, että mitä he nyt hössöttävät jostakin muovisesta kapistuksesta ja esittelevät sitä niin innoissaan. Minua ei paljon kiinnostanut. Sitten he laittoivat se tuuletusikkunaan ja kantoivat toistuvasti minut sen luokse. He avasivat luukkua minulle, sieltä tuli raitistaa ilmaa, mutta minä en tykännyt. Paljon mieluummin menin oven taakse istumaan ja odotin, että se avataan ja pääsen ulos. Välillä he yrittivät työntää minua siitä luukusta, siitä leikistä en pitänyt. Istuin uskollisesti oven takana, mutta taas minut kannettiin luukun eteen ja avattiin luukku. Ajattelin, että mennään sitten tästä. Tätä samaa leikkiä jatkui muutama päivä. Kerran, kun halusin sisälle ja vaikka kuinka anovasti katsoin ikkunasta, ei kukaan tullut aukaisemaan ovea. Täytyy varmaan siitä luukusta koittaa sisälle. Meinasin hermostua, vedin tassulla luukun reunasta ja rämpytin sitä, mokoma tyhmä rakkine. Taisin ihan vahingossa työntää sitä päälläni ja sitten luukku aukesikin sisäänpäin ja livahdin siitä. Voi, kuinka minua kehuttiin ja paijattiin. Nyt on mennyt pari viikkoa ja kuljen luukusta omia aikojani. Onhan se kiva, kun pääsee yölläkin ulos ja aamuisin, kun ihmiset lähtee pois kotoa ei minua enää kanneta ulos, vaan saan jäädä sängylle nukkumaan. Siitä en tosin tykkää, kun luukusta ei näe kunnolla läpi. Ulos mennessä täytyy ensin varmistaa kurkkimalla luukun raosta onko joku ulkopuolella, vasta sitten uskallan mennä kokonaan luukun läpi. Minusta on kivaa tuoda hiiriä näytille, mutta ne ihmiset ei vissiin tykkää, kun livahdan luukusta hiiri suussa, heidän mielestä se on ainoa huono puoli luukussa, mutta itsepähän hankkivat sen ja välillä tykkään näyttää kuka on kuka tässä talossa
