Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Koiranpennun rokotukset

Emolta saadut vasta-aineet suojaavat pentua tarttuvilta taudeilta ensimmäisten elinkuukausien ajan. Nykysuositusten mukaisessa rokotusohjelmassa pentu saa 7-9-viikkoisena nelosrokotteen penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja kennelyskää vastaan. Koska ensimmäinen rokote ei anna vielä ihan riittävää rokotesuojaa, tulee tehosterokote antaa kuukauden kuluttua, eli 12 viikon iässä, jotta saavutetaan riittävä vaste.

Pennun rokotusohjelma

Nykyisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset korvaavat entisen ns. varhaisrokotuksen, koska ensimmäinen neloisrokotus annetaan jo 7–9-viikkoiselle pennulle. Kahden viikon varoajan jälkeen se voi osallistua esimerkiksi Mustin ja Mirrin pentutreffeille.

Rokotusohjelma jatkuu normaalisti 12 viikon ja sitten yhden vuoden iässä. Kansainvälisesti hyväksytty rokotusohjelma suojaa pentua penikkatautia, parvoviruksen aiheuttama ripulia, tarttuvaa maksatulehdusta ja raivotautia vastaan. Lisäksi koira voidaan rokottaa mm. kennelyskän varalle.

Lue lisää pentujen sosiaalistamisesta täältä.

Mitä koiranpennun rokotuskäynnillä tapahtuu?

Lähes kaikilla eläinlääkäriasemilla rokotetaan koiranpentuja. Yleensä ajan voi varata puhelimitse tai netin kautta. Ota käynnille mukaasi koiranpennun rekisteritodistus ja vakuutusnumero. Vakuutus ei korvaa rokotuksia, mutta klinikka kirjaa sekä vakuutusnumeron, koiran rekisterinumeron, sirun numeron, pennun syntymäajan ja virallisen nimen tietokantaansa valmiiksi mahdollisia tulevia käyntejä varten. Ensimmäinen eläinlääkärikäynti on jännittävä asia niin pienelle tehotassulle kuin omistajallekin.

Mitä käynnillä oikein tapahtuu?

  • Ensimmäisenä, kun saavut eläinklinikalle, punnitse pentusi.
  • Ilmoittaudu vastaanottoon ja kerro pennun paino.
  • Vastaanotto kirjaa pentusi tiedot, kuten rekisteri- ja vakuutusnumeron tietokantaansa.
  • Käytä odotusaika hyväksesi, palkitse makupaloilla pentuasi, kun se pysyy rauhallisena.
  • Kun lääkäri kutsuu teidät vastaanottohuoneeseen, nosta pentu tutkimuspöydälle ja anna sen syödä makupaloja pöydän päällä. Ole tarkkana, että pentu ei putoa pöydältä!
  • Seuraavaksi lääkäri tutkii pennun, tunnustelemalla sen kauttaaltaan kuonosta hännänpäähän ja katsoo pennun suuhun. Palkitse pentua lääkärin tutkiessa sitä.
  • Seuraavaksi lääkäri pistää rokotteen. Pidä pennusta kiinni ja syötä sille yhtäjaksoisesti erityisherkullisia nameja. Reipasluontoista pentua voit samalla rapsutella niskanahasta melko ”ronskisti”, pentu ei silloin usein edes huomaa, että sitä pistetään.
  • Älä voivottele tai hoe, että ”kohta pippaa”. Mitä rennommin ja reippaammin käyttäydyt itse, sen rennompi pentukin usein on.
  • Toimenpiteen jälkeen anna pennun syödä vielä muutama makupala pöydällä.
  • Nosta pentu alas, mutta päästä se sylistä lattialle vasta kun se ei rimpuile.
  • Jos sinulla on lääkärille kysymyksiä, ne on hyvä esittää tässä vaiheessa.
  • Maksa lopuksi käynti vastaanotossa.
  • Saat klinikalta mukaasi pennun rokotuskortin, ota se mukaasi viikolla 16, kun on tehosterokotusten aika.

Noin. Eihän se ollut niin kamalaa, vaikka vähän nipistikin? Positiivisten ensikokemusten saattelemana pentusi marssii “raamit kaulassa” ja häntä tötteröllä klinikalle uudelleen kuukauden päästä. Sehän on hauskin paikka ikinä!

Odotustilan käytöskoodi

Eläinklinikan odotustilassa on usein muitakin potilaita: koiria, kissoja, pupuja ja eksoottisempiakin lemmikkejä. Hyviin käytöstapoihin kuuluu, että et koskaan päästä pentuasi muiden eläinten luokse. Normaalisti kiltit, mutta kipeät ja stressaantuneet lemmikit eivät välttämättä ole pennullesi ystävällisiä. Lisäksi niillä saattaa olla tarttuvia tauteja.

Täältä voit lukea lisää koiran rokotuksista ja poimia talteen rokotusaikataulun.

Koiranpentuopas

Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin koiranpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!

Kysy meiltä!