Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Rottweiler

Rottweileria pidetään yhtenä vanhimmista koiraroduista. Sen historiaa voidaan seurailla aina roomalaisvallan aikaan asti. Rotua on käytetty monipuolisena työkoirana ja se on mm. ajanut karjaa, suojellut ihmisiä ja toiminut vetokoirana. Rottweiler hyväksyttiin virallisesti poliisikoiraksi yli sata vuotta sitten, joskin belgianpaimenkoira malinois ja saksanpaimenkoira ovat sivuuttaneet Suomessa konstaapeli Rotikan.

Tietoja rottweilerista

  • Alkuperä: Saksa
  • Paino: 36-61 kg
  • Säkäkorkeus: 56-68 cm
  • Ulkomuoto: Suurehko, vankka, sopusuhtainen, vahva, kestävä.
  • Persoonallisuus: tyyni, ystävällinen, työskentelyintoinen, valpas, rohkea, itsevarma, uskollinen.
  • Liikunnan tarve: Korkea

Kenelle rottweiler sopii?

Rotikka on työtä pelkäämättömän koiraurheilufriikin hyvähermoinen hauveli. Rotu on ennen kaikkea muuta innokas duunari, joka tarvitsee runsaasti paitsi liikuntaa myös älyllistä aktivointia. Siksi rotikan omistajan kalenterin täyttää erilaiset palveluskoiralajit. Pk-lajien lisäksi rottweilerin kanssa voi touhuta paljon muutakin, kuten vepeä, pelastuskoiratoimintaa ja rally-tokoa. Jäämme odottamaan, milloin rotua tavattaisiin myös koiratanssi-karkeloissa, joihin se toisi raikkaan tuulahduksen.

Rottweiler on oiva valinta myös perhekoiraksi ja se elelee sopuisaa rinnakkaiseloa lasten kanssa, kunhan kaikilla osapuolilla on johdonmukaiset pelisäännöt arjessa. Rodun koirasosiaalisuudessa on yksilöllisiä eroja: toiset tulevat juttuun vähän kaikkien kanssa ja toiset eivät oikein kenenkään kanssa.

Epätieteellisen, koulutuskentän laidalla tehdyn tutkimuksen mukaan rotikan remmin päätä pitelee hivenen totisen ulkokuoren omaava pk-harrastaja, jolla on kuitenkin vakaa luonne ja pehmeä sydän treeniliivin alla. Tämä koiraskenessä korviaan myöten möyhäävä ihmislapsi on touhukas ja tavoitteellinen. Hänellä on vain yksi heikkous: kuusikymmentäkiloinen, karvainen kylkimyyry.

Rottweilerin luonne

Jokaisen rodun sisällä on paljon vaihtelua yksilöiden luonteessa. Rottweiler on keskimäärin luonteeltaan kuitenkin tyyni ja hyvähermoinen. Sillä on korkea työskentelymotivaatio ja rotu on nopea oppija. Rotikan luonteeseen kuuluu olennaisena osana myös valppaus ja pelottomuus. Hyvin kohdeltu tassutoveri on perus arjessa lempeä, rauhallinen ja hyvin uskollinen lemmikki.

Rottweiler ei ole vaarallinen rotu vaan mitä ystävällisin höpökuono ja pullanmuru. Kuten missä tahansa rodussa myös rottweilereissa on silti yksilöllisiä eroja ja arka, epävarma tai huonosti kohdeltu koirayksilö voi käyttäytyä pelottavassa tilanteessa arvaamattomasti. Siksi jokaista tassutoveria tulee kohdella kiltisti, kärsivällisesti ja johdonmukaisesti. Jos oma koira on ujokuono tai arkatassu, se tulee ottaa arjessa huomioon eikä pakottaa lemmikkiä tilanteisiin, jossa se kokee pelkoa. Mustin ja Mirrin koulutuspalveluista saa neuvoja ja apua koiran käyttäytymisen haasteisiin.

Onko rottweiler aggressiivinen?

Ei ole. Rottweilerin genetiikassa asustelee rohkea vahtikoira, mutta se ei tarkoita, että koira olisi aggressiivinen. Päin vastoin, itsevarma ja peloton koira hyökkää tai puree huomattavasti harvemmin kuin arka ja epävarma lajikumppani.

Tiesitkö? Lemmikki joka yhtäkkiä muuttuu äreäksi, vetäytyväksi, aggressiiviseksi, hermostuneeksi tai alkaa reagoida ympäristöön tai toisiin koiriin/ihmisiin uudella tavalla, kärsii erittäin usein kivusta tai stressistä. Tunnistatko eläimen kipukäytöksen?

Miten kouluttaa rottweiler?

Rottweiler on helposti motivoitava ja nopeasti oppiva rotu. Sen kanssa hedelmällisin yhteistyö syntyy älyllä ja lempeydellä, ei koskaan voimalla, pakotteilla tai vanhoihin myytteihin perustuvilla johtajuusteorioilla. Koiran selättäminen tai muu väkivaltainen alistaminen ja huono kohtelu ei ole koskaan, minkään rodun kasvattamisessa sallittua, tarpeellista eikä eettistä. Rotikan, kuten minkä tahansa palveluskoiran koulutus vaatii omistajalta johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Ryppykuonoisen suorittamisen sijaan on hyvä avata ylänappi ja nauttia yhdessä tekemisestä. Tuloksia tulee aivan varmasti, kun peruskoulutus tehdään suunnitelmallisesti ja käytetään moderneja, käyttäytymistieteeseen perustuvia koulutustapoja. Pääpaino tulee olla luottamussuhteen rakentamisella, iloisella yhdessä tekemisellä ja koiramaisella huumorilla. Matka mestarikouluttajaksi alkaa täältä. Lue nykyaikaiseen tietoon perustuvista koulutustavoista.

Terveys

Rottweilerilla tavataan mm. silmäsairauksia, lonkkanivel- ja kyynärniveldysplasiaa, polven ristisidevaurioita, selän spondyloosia, kasvainsairauksia sekä ihottumia ja allergioita. Rotu kuuluu ns. PEVISA-ohjelmaan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Jalostukseen käytettävällä koiralla on oltava voimassa oleva lonkka- ja kyynärkuvauslausunto sekä silmätarkastuslausunto. Lisäksi vaaditaan luonnetestitulos tai MH-luonnekuvaus. Yksityiskohtaisemmat PEVISA-tiedot löydät Kennelliiton internet-sivustolta.

Ennen koiran hankkimista suosittelemme lämpimästi tutustumista myös rotukohtaiseen jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO), josta löytyy kattavasti tärkeää tietoa rottweilerin terveystilanteesta ja yleisimmistä sairauksista.

Rottweilerin ruokinta

Rottweilerin ruokinta riippuu sen käyttötarkoituksesta. Jos rotikka toimii aktiivisena työ- tai urheilukoirana, siltä vaaditaan erityistä kestävyyttä ja sen tulee saada riittävästi energiaa ruoastaan. Ruokintaan vaikuttaa myös se, eletäänkö kiivainta treeni- vai lepokautta. Jokaisen koirarodun – myös rottweilerin – ruoan on hyvä sisältää runsaasti lihaa, energiankulutukseen sopeutettu määrä rasvaa, kuituja sekä välttämättömät vitamiinit ja kivennäisaineet. Koiran voi ruokkia joko laadukkaalla raakaruoalla tai käyttää ikä- ja aktiivisuustasoon sopivaa kuivaruokaa. Kevyellä harrastuskäytöllä olevan tai kastroidun/steriloidun koiran energiansaantiin on tärkeää kiinnittää huomiota, jotta haukku pysyy hoikkana. Pikku ahnurin uumaa kannattaakin aika ajoin tarkkailla, ettei koira muutu muhkeaksi muodoiltaan. Ylipaino on aina lemmikin terveydelle haitallista.

Rottweilerin pentu

Kysymys: Mitä tulee ottaa huomioon ennen rottweilerin pennun hankkimista?

Vastaus: Rotikka on suosittu rotu. Siksi omaa pikku piraijaa voi joutua odottamaan hyvän aikaa. On tärkeää harkita tarkasti, sopiiko innokas ikilapsi elämäntyyliisi. Entä oletko valmis käyttämään runsaasti aikaa koiran peruskoulutukseen ja aktivointiin? Rottweileria haikailevan on hyvä myös tutustua rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Rodun kasvattajat löydät kootusti rotuyhdistyksen sivuilta sekä Kennelliiton Jalostustietojärjestelmästä.

Sopisiko joku toinen rotu sinulle paremmin? Tutustu tähän sivuun.

Kysymys: Minulle tulee rottweilerin pentu. Mistä aloitan peruskoulutuksen?

Vastaus: Ihan aluksi muista nauttia pennuntuoksuisesta arjesta! Aloita koirantaimen kasvatus sitten sosiaalistamalla ipanaa runsaasti ennen 12 viikon ikää. Koiranpentuoppaan ja ohjeet löydät täältä.

Kysymys: Kuinka paljon rottweiler maksaa?

Vastaus: Useimpien rekisteröityjen rotukoirien hinta Suomessa on noin 1200– 1900 euroa. Hinta sisältää yleensä pennun rekisteröimisen, tunnistusmerkinnän mikrosirulla, eläinlääkärin tarkastuksen ja koiranruokaa mukaan uuteen kotiin. Kasvattajalle koituu kuluja myös aikuisten koirien erilaisista terveystarkastuksista. Ne ovat tärkeä osa rodun jalostusta. Koiran hankintahinta on usein pienin kulu, joka karvakorvan holhoajalle lankeaa maksettavaksi. Vuosien varrella lemmikin ylläpitoon tulee uppoamaan paitsi vapaa-aika myös varallisuus: koira tarvitsee laadukasta ruokaa, joitakin tarvikkeita, rokotukset, eläinlääkärin hoitoa ja usein myös vakuutuksen. Lisäkustannuksia koituu mm. koiraharrastuksista, joihin voi upottaa helposti vaikka kaiken maallisen mammonan.

Eläinkouluttajan täsmävinkit rottweilerin pennun omistajalle:

  1. Itsehillintä: Rotikka on lapsena intopinkeä ihanuus. Siksi sille kannattaa heti koirantaimesta asti kouluttaa itsehillinnän alkeita. Harjoituksia tehdään normaalin elämänmenon yhteydessä. Lue helpot ohjeet täältä ja katso video.

  2. Yhteistyö: Opeta rotikalle pienestä pitäen, että ihmisen kanssa työskentely on Wau ja Jees! Useimmat karvapiraijat rakastavat ns. ”taisteluleikkejä”, joissa koira saa retuuttaa lempileluaan omistajan ”taistellessa” siitä. Muista, että koira saa voittaa! Yllättäen alkavat iloiset taisteluleikit omistajan kanssa luovat erinomaisen pohjan yhteistyölle ja hyvälle kontaktille. Katso video ja lue lisää siitä, miten leikki lähentää!

  3. Luopuminen: Harjoittele päivittäin luopumista eli ”jätä”- harjoitusta. Siitä on paljon hyötyä myöhemmin, kun tehotassun sisäänrakennetut vaistot heräävät. Lue ohjeet ja katso video täältä.

P.S. Huomioithan, että jokaisen koirarodun sisällä on suurta vaihtelua yksilön käyttäytymisessä ja terveydessä.

Kaikki koiran elämään

Harkitsetko pikkuisen pennun ottamista, vai joko sinulla on koiraystävä? Kokosimme yhteen ja samaan paikkaan kaiken, mitä karvakuonosi tarvitsee! Liity helposti myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi, eli kanta-asiakkaaksi. Vouh, mitä elämää.

Ada Trapp
Ada Trapp
Adalla on maisterin tutkinto kotieläintieteestä sekä toisen tason kliinisen eläintenhoitajan tutkinto Ruotsista. Opinnoissaan Ada keskittyi erityisesti urheilu- ja lemmikkieläinten biologiaan ja käyttäytymiseen, eläinten ravitsemukseen ja ruokintaan. Hänellä on laaja teoreettinen ja käytännön kokemus eläinten käyttäytymistutkimuksesta, koulutuksesta, jalostus- ja ravitsemussuunnittelusta sekä eläintenhoidosta.
Kysy meiltä!